Monista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta auto ei vielä ole valmis – ei lähimainkaan. Olen poiminut muutamia satunnaisesti mieleen juolahtaneita autoon liittyviä ”harmin aiheita”. Sinä, hyvä lukijani, voit halutessasi lisätä luetteloa mielin määrin.
Olen joskus aiemminkin maininnut tuulilasin arkuuden kiveniskemille. Asia tuli mieleeni jälleen kerran, kun jouduin turvautumaan ammattilaisen apuun pienen kiven osuttua autoni tuulilasiin kesäisellä moottoritiellä, vaikka pidin edellä kulkevaan autoon reilunmittaisen turvavälin.
Huolimatta kuulemistani monenmoisista selityksistä tuulilasin tulee mielestäni kestää pikkukivien ja nastojen iskeytyminen nykyistä paremmin. En kerta kaikkiaan suostu noin vain hyväksymään, että lasinvalmistuksen kehitys on saavuttanut lakipisteensä eikä mitään ole enää tehtävissä.
Hyvä esimerkki onnistuneesta tuotekehittelystä oli taannoinen ajovaloumpioiden lasien vaihtaminen erikoismuoviin – ja kas, umpioiden harmillinen särkyminen loppui kerralla. En tietenkään tarjoa sinisilmäisesti muovia tuulilasiin, mutta uskon, että sopiva, iskunkestävä tuulilasimateriaali on kehitettävissä.
Myös tuulilasin puhdistusjärjestelmälle ”tarttis tehrä jotain”. Viime vuosisadan alussa lasinpyyhkimet olivat suorastaan mullistavat. Eivät ole enää. Tuulilasin puhdistamisen voisi huomioida jo auton perussuunnittelussa. Nykyisin jokainen autonvalmistaja pyrkii kehittämään autoja, joiden ilmanvastus on mahdollisimman pieni. Vaikuttaahan ilmanvastus merkittävästi polttonesteen kulutukseen ja siten myös päästömääriin.
Entäpä jos autojen aerodynamiikan kehittelyssä huomioitaisiin tuulilasin tienoot nykyistä tarkemmin. Voidaan jopa ajatella, että maantienopeuksissa ei tarvittaisi lainkaan pyyhkimiä, vaan ilmavirtaus hoitaisi homman... ja jälleen säästyisi tippa, pari polttonestettä. Pyyhkimet voisivat nousta kätköstään hitaassa taajama-ajossa.
Henkilöautojen häikäisysuojat ovat mielestäni suoranaista museotavaraa. Alun perin ainoastaan edestä suuntautuvalta häikäisyltä suojaavat lipat saa nykyisin käännetyksi myös sivuille, mutta jatkuva ”voimistelu” vie kuljettajan huomion pois liikenteestä. Joidenkin automallien häikäisysuojissa on tosin erikseen sivulle käännettävät osat.
Nykykäytäntöä parempia ratkaisuja olisivat esimerkiksi linja-autoista tutut rullakaihtimet, joissa on varsinaisen häikäisysuojan lisäksi liikennenäkyvyyden takaava läpinäkyvä osa. Erityisesti pienikokoiset kuljettajat hyötyisivät rullalle kelautuvista häikäisysuojista. Vastaavanlaiset verhot voisi sijoittaa myös sivuikkunoiden yläpuolelle. Niin säästyttäisiin jatkuvalta häikäisysuojien kääntelyltä.
Myös lasiteollisuudella olisi näytön paikka häikäisyä vähentävien lasien kehittelyssä. Nykyisin yleiset tummennukset ovat askel oikeaan suuntaan, vaikka tummin sivuikkunoin haetaankin näkyvyyden kohentamisen sijasta lähinnä auton ulkoista näyttävyyttä.
En tässä yhteydessä voi sivuta kuin pientä murto-osaa auton käyttöön liittyvistä, kehittämistä vaativista seikoista. Poimin mukaan kuitenkin vielä yhden, aiemminkin mainitsemani harmin aiheen: nopeusmittarivirheen. Se on tullut ajankohtaiseksi erityisesti nopeuksien nollatoleranssivaatimusten myötä.
Asia ei ole niin järisyttävä, miltä äkkipäätä vaikuttaa. Keinot ovat jo olemassa. Useimmissa nykyisissä autonavigaattoreissa on näet hetkellisen nopeuden näyttö. Esimerkiksi auton renkaiden kuluneisuus tai talvi- ja kesärenkaiden erilainen koko eivät vaikuta navigointiperustaiseen nopeusnäyttöön, joka kertoo kuljettajalle kesät, talvet auton todellisen nopeuden. Järjestelmän yleistyminen parantaisi osaltaan liikenneturvallisuutta liikennevirtojen tasaantumisen ja turhien ohitusten vähenemisen myötä.