Energiaverotukseen on vuodenvaihteessa luvassa perustavaa laatua olevia rakenteen ja tason muutoksia. Lisäksi tarkoitus on muuttaa auton vuotuista käyttövoimaveroa. Lyhyesti sanottuna polttoaineverotus muuttuu päästöperusteiseksi.
Hallitus on laatimassa esitystä energiaverotuksen muuttamiseksi. Esitysluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella.
Luonnoksen mukaan on tarkoitus toteuttaa polttoaineiden energiasisältöön sekä hiilidioksidi- ja lähipäästöihin perustuva rakenneuudistus polttoaineiden verotuksella tai polttoaineverotuksen ja ajoneuvojen käyttövoimaveron yhdistelmällä.
Dieselöljylle on kaavailtu kahdeksan sentin suuruista veronkorotusta litralta. Samassa yhteydessä henkilöautojen käyttövoimaveroa ehdotetaan alennettavaksi noin 18 prosenttia. Sillä on tarkoitus tasata polttoaineveron korotuksen aiheuttamaa käyttökustannusten nousua. Bensiinin verotasoon ei esitetä muutoksia.
Luonnoksen mukaan lait tulisivat voimaan vuoden 2011 alusta. Dieselöljyn ehdotettu veronkorotus tulisi kuitenkin voimaan vasta vuoden 2012 alusta samanaikaisesti dieselautojen käyttövoimaveron alennuksen kanssa.
Kaasuautojen käyttövoimaverovapaus kumotaan ja niille säädetään oma alennettu käyttövoimavero. Myös ulkoisesta virtalähteestä ladattaville hybridi- ja täyssähköautoille ehdotetaan säädettäväksi yksilölliset, aiempaa edullisemmat käyttövoimaveron tasot.
Kaasukäyttöisten henkilö- ja pakettiautojen vapautus käyttövoimaverosta ja ladattavien hybridi- ja täyssähköautojen porrastettu verotus tulevat voimaan myöhemmin määrättävänä ajankohtana, arviolta 2013 vuoden alkupuolella.
Juha Tolvanen
Lue myös Uusi E10-bensiini tulee ensi vuonna
Lue myös Polttoaineita moneen menoon