Auto ja verot

9.12.2011

Bensiini ja diesel kallistuvat vuodenvaihteessa

Polttoaineverotus kiristyy ja nostaa bensiinin ja dieselpolttoaineen hintoja vuodenvaihteessa, muistuttaa Öljyalan Keskusliitto. Moottoribensiinin hinta nousee vajaat kolme senttiä. Dieselpolttoaine kallistuu runsaat 12 senttiä litralta.Tankkaus

Eduskunnan ensimmäisen käsittelyn läpäisseen lakimuutoksen mukaan moottoribensiinin polttoaineveron hiilidioksidiveroa korotetaan ensi vuoden alussa 2,34 senttiä litralta ja dieselöljyn 2,65 senttiä litralta. Dieselöljyn korotus tulee aiemmin päätetyn 7,9 sentin veronkorotuksen lisäksi. Liikennepolttonesteisiin sisältyvien biokomponenttien veronkorotus on pienempi.

Hallitusohjelmaan sisältyy nyt hyväksyttyä verojen korotusta vastaava korotus myös myöhemmin hallituskaudella, todennäköisesti vuonna 2014.

”Olemme arvioineet, että bensiinikäyttöisellä autolla noin 17 000 kilometriä vuodessa ajavalle autoilijalle vuoden alun veronkorotukset merkitsevät keskimäärin vajaan 40 euron lisäkustannusta vuodessa, jos auton keskikulutus on kahdeksan litraa”, kertoo varatoimitusjohtaja Pekka Huttula Öljyalan Keskusliitostakertoo.

Dieselautoilijan kuluja veronkorotus kasvattaa vajaalla 200 eurolla vuodessa. Arvio on laskettu oletuksella, että auton keskikulutus on 6,5 litraa ja autolla ajetaan noin 25 000 kilometriä vuodessa.

Dieselöljyn veronkorotusta kompensoi dieselautoista maksettavan käyttövoimaveron eli ns. dieselveron aiemmin päätetty alennus. Käyttövoimavero alenee 6,7 sentistä 5,5 senttiin auton jokaiselta alkavalta sadalta kilolta. Kuorma-autojen käyttövoimavero alenee 29 - 45 prosenttia. Kuluva vuosi on veronalennuksen siirtymäaikaa, jolloin veroliput sisältävät sekä vanhan että uuden veroperusteen mukaan laskettua veroa. 
 

Minna Petäinen 

Plus 0
Minus 7

Kommentit:

Kommentit: 1 - 1 / 1 Sivu: 1 / 1 1
Planned obsolescence | 19.12.2011 18:14
"Dieselöljyn veronkorotusta kompensoi dieselautoista maksettavan käyttövoimaveron eli ns. dieselveron aiemmin päätetty alennus"

Tämähän toki poistuu kokonaan, poistuuhan?
: *
: *
Tarkistusluku
=

Juha Partanen

Juha Partanen on Taloustaidon +AUTO-sivujen vastaava tuottaja.

Tolvasen autopäiväkirja

Juha Tolvanen on auto- ja liikennetoimittaja. Hänellä on vuosikymmenien kokemus autoilusta, 
autoista ja liikenteestä.

...

Mercedes-Benz SLK

Mercedes_kevat

If