Fordin huippumalli, Mondeo, on ehompi sisältä ja päältä. Komistuksen kruunaavat kaksi uutta moottoria ja kaksoiskytkinvaihteisto.
|

Menohaluja korostava keula ja hillitty kromikoristelu ovat Mondeo-uutta.
|
Ulkonäkö
Vaikka Ford Mondeon piirteet ovat entuudestaan tutut, uutta on joka puolella. Uudet etusäleiköt ja konepelti sekä ledein höystetyt valoasetelmat piristävät. Myös takavaloissa käytetään kirkkaasti loistavia ledejä. Varustelluimpia versioita on korostettu kromilistoin ja -kehyksin.
Sisätilat
Matkustamossa materiaalit ja värivalikoima on uusittu ja yksityiskohtiinkin kajottu. Keskikonsoli on ajateltu uudelleen. Ovien sisäpuolessa on tavoiteltu suorastaan veistoksellisuutta. Ledejä on käytetty sisävalaistuksessakin. Myös audiolaitteiston äänimaailma on entistä täyteläisempi.
|
Näyttävät ja näkyvät leditakavalot kuuluvat jokaisen malliversion varustukseen.
|
Parasta Mondeota ovat avarat sisätilat. Etuistuimet ovat mukavat ja matka-ajoon muotoillut. Takana on edustusluokan olot kahdelle, tilaa kolmannellekin.
Ohjaamossa on kaikki kunnossa: mittaristo ja näytöt mainiot ja keskikonsolin käyttimet helposti hoideltavat. Valikoiden kautta nollattava osamatkamittari (trippi) on kuitenkin turhaa kikkailua.
Tekniikka
|

Takaluukku on suuri kuin se tunnettu ladon ovi… Wagoniin mahtuvat niin omat kuin naapurinkin matkatavarat.
|
Fordin panostus moderniin moottoriteknologiaan näkyy Mondeon moottorivalikoimassa. Uusi bensiinimoottori on peräti 176,5 KW:n (240 hv) tehoinen turbotehostettu 2.0 EcoBoost. Alumiinirakenteisen, nokka-akselien muuttuvin ajoituksin (TiVCT = Twin Independent Variable Camshaft Timing) varustetun koneen vääntö on kunnioitettava 340 Nm/1900-3400 r/min.
Muita Mondeon bensiinimoottoreita ovat 1,6- ja 2,0-litraiset Duratec-koneet, tehot 88 kW/120 hv ja 107 kW/145 hv. Viimemainitun saa myös FlexiFuel-versiona. Siinä voi käyttää polttonesteenä tuttua bensiiniä, E85-bioetenolia tai niiden mielivaltaista sekoitusta.
Tarjolla on myös jyhkeä 2,2-litrainen, 147 kW:n (200 hv) tehoinen Duratorq -turbodiesel. Vääntökö? No, juhlavat 420 Nm (450 Nm hetkellisesti) /1750-3000 r/min. Kaksilitraisesta dieselmoottorista taas on tarjolla peräti kolme tehoversiota: 85 kW/115 hv, 103 kW/140 hv ja 120 kW/163 hv.
|

Mondeo Wagon -farmarissa on näköä, kokoa ja ominaisuuksia.
|
Moottorivalikoimaan ovat lähiaikoina luvassa lisäksi 1,6-litraiset Ford EcoBoost ja Duratorq TDCi -moottorit, siis sekä bensiinikäyttöinen että diesel.
Merkittävä uudistus on automatisoitu kuusivaihteinen Ford PowerShift -kaksoiskytkinvaihteisto. Se on kahden tehokkaimman EcoBoost-bensiinimoottoristen Mondeoiden vakiovaruste. Melkoisista teholukemista huolimatta yhdistetty EU-kulutus jää 7,7 l/100 km lukemaan.
Kaksoiskytkinvaihteiston voi valita myös 103 kW:n (140 hv) ja 120 kW:n (163 hv) tehoisten Duratorq-dieselmoottorien yhteyteen. Tuolloin yhdistetty EU-kulutus on ainoastaan 5,6 l/100 km ja CO2-päästö 149 g/km.
Ajettavuus
Uusi Ford Mondeo on eleetön ajettava, siis hyvä ja rauhallinen. Mukavuus on erinomainen, minkä täydentää matkustamon äänettömyys. Erikseen on syytä mainita Ford-perinteen mukainen tarkka ja tunnokas ohjaus – kerrassaan mainio. Kuin huomaamatta vaihtava PowerShift-vaihteisto vain parantaa ajokokemusta.
Varustelu
Mondeon monipuolisesta vakio- ja lisävarusteistosta poimittakoon tähän kaistavahti, kuljettajan vireyttä tarkkaileva Driver Alert -järjestelmä, automaattisesti ”vaihtuvat” ajovalot, ledein toteutetut päiväajovalot ja takavalot, kuolleen kulman valvonta ja nopeudenrajoitin. Myös Mondeon audiojärjestelmät ovat entistä ehommat.
Vekkuli ratkaisu on aktiivinen, automaattisesti säätyvä etusäleikkö, joka pienentää ilmanvastusta ja nopeuttaa tarvittaessa moottorin lämpenemistä.
|

Kaikki tarvittava on hyvin sijoitettu. Tunnelma on omintakeista Fordia.
|
Summa
Uudistettu Ford Mondeo on kova sana suurten perheautojen luokassa. Sen tilavuus ja matkustusmukavuus houkuttelevat myös autoilun ammattilaisia puhumattakaan työsuhdeautoilijoista. Omansa löytävät myös ympäristötietoiset autontarvitsijat. Onhan E85-kelpoisen moottorin ohella tarjolla mm. Ford EcoNetic -teknologioita.
Ford Mondeo -malliston hinnat alkavat 26 612,13 eurosta (1.6/88 kW/120 hv Sedan ja 5-ov.). Mondeo Wagon -farmariin pääsee kiinni 29 401,23 eurolla (2.0/107 kW/145 hv). Dieselmalliston hinnat alkavat 29 709,40 eurosta (2.0 TDCi 85 kW/115 hv Sedan ja 5-ov.). Vastaavan Wagonin hinta on 32 210,08 euroa.
PLUSSAT
+ Tilat
+ Mukavuus
+ Ohjaus
+ Uusien moottorien ominaisuudet
+ PowerShift-vaihteisto
MIINUKSET
- Osamatkamittarin nollaustapa
Juha Tolvanen
|

Etuistuimien koko, muoto ja säädettävyys ovat just´ eikä melkein. Nahkaverhoilun vaihtoehtoja ovat alcantara ja kangas.
|
|

Mondeon takaistuin on ylellinen kahdelle.
|