Autoesittely

4.11.2009

Opel Astra – Hyvät lähtöasetelmat

Uusi Astra on Opelin tulevaisuuden kannalta todella tärkeä tuote. Hyvän näköiseksi uudistuneesta Astrasta saksalaismerkin jatko ei ole kiinni, sillä Insigniasta vaikutteita saanut 5-ovinen malli tarjoaa kovan vastuksen kompaktien perheautojen kärkimalleille.

Opel Astra

Uusi Astra on hyvän näköinen. Vuodenvaihteessa myyntiin tulevan viisiovisen rinnalle tulee keväällä sporttisempi GSi. Wagon-farmarimalli on luvassa vuoden 2010 aikana, mutta 3-ovisesta korista ei vielä edes kuiskailla.
 

Suomen Opel-maahantuojan asettama sijalukutavoite on turhan vaisu – Astra on lähtökuopissa, mistä pyyhälletään kärkeen eikä tyydytä pistesijoihin.

Ulkonäkö

Astran uudistussarjan aloittava 5-ovinen on todella hyvän näköinen. Coupémaisessa korissa on isoveli-Insignian muotoja kompaktimmassa koossa. Edellismalliin verrattuna 17 senttiä pidentyneen korin keula on melko lyhyt ja tuulilasi erittäin viisto. Kattolinja kaartuu sulavasti taaksepäin takaspoileriin saakka. Katto näyttää laskeutuvan todellista jyrkemmin, sillä sivuikkunoiden yläreuna kaartuu alas kattolinjaa jyrkemmin.

Sisätilat

Seitsemän senttiä pidentyneen akselivälin ansiosta sisätilat ovat kasvaneet. Etuistuimet ovat paremmat kuin poistuvassa mallissa, ja peruspenkkikin tarjoaa kiitettävästi sivuttaistukea. Kuskin istuimessa on reilut säätövarat korkeus- ja pituussuunnassa. Koska myös ratti liikkuu molempiin suuntiin, perheen isot ja pienet kuskit löytävät ongelmitta sopivan ajoasennon. Tarjolla on myös Opelin ergonomiastaan palkittu AGR-istuin, jossa on mm. pituussuunnassa säädettävä istuinosa ja ristiseläntuen säätö.

Takalasi kaartuu sivuille. Takavaloyksiköt ja jykevä puskuri korostavat Astran leveyttä. Renkaiden kokoasteikko on peräti 16–19 tuumaa.

Opelin kehuma ikkunalinjan lasku on käytön kannalta huono asia: takaovet ovat matalat, mikä haittaa sisäänmenoa. Etuistuimen ollessa ala-asennossa kengät mahtuvat juuri sen alle. Polvi- ja pääntilaa on aikaihmisellekin riittävästi, mutta melko muotoilematon istuin on niin alhaalla, että jalat ovat pystyssä ilman reisitukea. Tarvittaessa taakse mahtuu jopa kolme aikuista, mutta omimmillaan se on kahden hengen kuormalla.

Taakse työntyvä keskikonsoli vie paljon jalkatilaa, ja penkin reunoilla istuvat kärsivät istuimen muotoilusta ja sivusuuntaisen pääntilan puutteesta.

Tavaratila on tämän kokoluokan autolle tyypillisen näköinen ja kokoinen. Kontti vetää nyt 370 litraa, eli kasvua on 20 litran verran. Takaluukku avautuu reilusti. Selkänojat kaatuvat kahdessa osassa tasaiseksi pinnaksi. Jos autossa ei ole FlexFloor-järjestelmää, jolla tavaratilan lattia voidaan asettaa kolmelle korkeudelle, laajennettu tavaratila ei ole tasapohjainen. Yläasennossa FlexFloor nostaa lattian tavaratilan kynnyksen korkeudelle, kun syvennystä on muuten noin 20 senttiä.

Pyöräilyä harrastava joutuu miettimään vetokoukun ja puskurista esiin vedettävän FlexFix-polkupyöräntelineen välillä. Kahdelle pyörälle tarkoitettu teline on integroitu huomaamattomasti puskuriin. Teline ei pienennä tavaratilaa, mutta sillä on hintaa noin 800 euroa.

Tekniikka

On helppo huomata, että uutuuden kehitystyöhön on paneuduttu huolella. Alustasta löytyy uusia ratkaisuja, joilla on parannettu ajettavuutta ja vähennetty melua. Tarjolle tulee melkoinen määrä aiempaa taloudellisempia moottoreita. Dieseleillä tähdätään Suomessa kolmanneksen myyntiin.

Bensapuolella 1,6-litrainen saa uudesta 1.4 Turbosta varteenotettavan kilpailijan. Vapaastihengittävän korvaava 1,8 litran 140-heppainen ei tee Astrasta turborakettia, mutta koneen hienojen, kaksilitraista vastaavien vääntöominaisuuksien ansiosta se on dieselmäisen vaivaton käskytettävä. 200 Nm:n huippuvääntö on käytössä laajalla käyntinopeusalueella (1 850–4 900 r/min). Astran 1,4-litraisen peruskoneen teho on 74 kW (100 hv) ja kulutus vain 5,5 l/100 km. Pykälän isomman, 1,6-litraisen, teho on 85 kW (115 hv). ja 1.6 Turbon 132 kW (180 hv). Viimemainitun vääntömomentti on 230 Nm/2 200–5 400 r/min.

Neljästä hiukkassuodattimella varustetusta dieselmoottorista Suomeen tuodaan 1,3-litraista ja 1,7-litraisen miedompaa versiota. Keväällä tuotantoon tuleva 70 kW:n (95 hv) pikkukone kantaa Opelin taloudellisimmista malleista kertovaa ecoFlex-tunnusta. Astra 1.3 CDTI:n kulutus on 4,2 l/100 km. Malliston suosikkidieseliksi noussee 81 kW:n (110 hv) 1,7-litrainen, jonka kulutus on 4,7 l/100 km.

Opel Astra

Ajo-ominaisuuksia on mahdollista korostaa järjestelmällä, jossa on perustilan lisäksi urheilu- ja mukavuusasennot. Vaimennuksen lisäksi FlexRide vaikuttaa ohjauksen ja kaasun antamiin vasteisiin.
 

Vapaasti hengittävillä bensiinimoottoreilla sekä pienimmällä dieselillä varustettujen Astrojen vaihteistona on viisivaihteinen käsivalintainen vaihteisto. Muilla voimanlähteillä käsivalintaisia vaihteita on kuusi. ActiveSelect-käsivalintatoiminnolla varustettu kuusivaihteinen automaattivaihteisto on tarjolla kaikkien bensiinimoottoreiden paitsi 1,4-litraisen vapaasti hengittävän koneen yhteyteen. Lisäksi em. automaattivaihteiston saa kaksilitraisen dieselin jatkeeksi.

Varusteet

Kolmen Suomeen tulevan varustetason sisältö ei ole vielä tarkasti selvillä. Essentialista alkaen vakiona on mm. ajonvakautus, ilmastointi ja selvästi enemmän pikkutavaratilaa kuin edellismallissa. Astraan on tarjolla tässä kokoluokassa ennennäkemättömiä varusteita, kuten ajotilanteiden mukaan säätyvä alusta ja ajovalojärjestelmä sekä Opel Eye -kamerajärjestelmä.

Kaksoisksenonvalojen yhteyteen on tarjolla AFL+-ajovalojärjestelmä, joka mukauttaa valokuvion ajo-olosuhteet ja muu liikenne huomioiden. Opel Eye -kamerajärjestelmään kuuluu kaistavahti sekä nopeusrajoitus- ja kieltomerkkien tunnistus.

Ajettavuus

Suurin alustamuutos on takana yhdystukiakselistoon liitetty Watt-tuenta, joka on kompaktimpi, kevyempi ja edullisempi kuin monivarsituenta. Ratkaisu vaikuttaa toimivalta, sillä Astran suuntavakavuus ja ajokäytös erilaisilla pinnoilla on hyvä. Sähköisesti tehostettu ohjaus on sopivan tunnokas.

Kojelauta ja ratti ovat Insignia-vaikutteisia. Mittaristo on selvälukuinen, mutta keskiosassa on melkoinen kytkinviidakko. Onneksi näitä säätimiä ei tarvitse käyttää jatkuvasti.
 

Astraan on tarjolla Insigniasta tuttu FlexRide-alustajärjestelmä, joka säätää alustan toimintaa ajotilanteen, tien profiilin, auton liikkeiden ja kuljettajan ajotyylin mukaan. Automaattiasennon lisäksi kuljettaja voi valita Sport- ja Tour-asennon. FlexRide säätää vaimennuksen lisäksi ohjauksen tehostusta ja kaasupolkimen vastetta.
Moottorin äänet on eristetty hyvin matkustamosta, joten rengasäänet nousevat meikäläisillä teillä päärooliin.

Summa

Viisiovisen Opel Astran huono menekki ei ole jatkossa kiinni ainakaan tuotteesta. Tammikuun toisena viikonloppuna lanseerattava Opel-uutuus omaa eväät VW Golfin ja Ford Focuksen isännöimän luokan hallitsijaksi. Ulkonäön ja ominaisuuksien lisäksi tärkeä myyntivaltti on se, että Astrat on hinnoiteltu erittäin kilpailukykyisesti.
 

 

 

Teksti ja kuvat Pekka Virtanen

Plussat
+ Ulkonäkö
+ Ajettavuus
+ Hinta

Miinukset
– Takaoviaukon mataluus
– Opel-tehtaan omistusongelmat

Tekniikkaa

Moottori Moottori 1.4 Turbo  1.7 CDTI
Iskutilavuus cm3  1 364   1 686
Teho kW/hv/r/min  103/140/4 900   81/110/3 800  
Vääntö Nm/r/min   200/1 850–4 900   260/1 800 
Yhdistetty EU-kulutus
l/100 km  
5,9  4,7  
CO2 -päästöt g/km  139   124  
Mitat pituus/leveys/
korkeus/
akseliväli cm  
 
441,9/181,4/151,0/268,5  441,9/181,4/151,0/268,5 
Omamassa kg    1373  1 373  
Kiihtyvyys 0-100 km/h s   9,7  12,6
Huippunopeus km/h  205   181  

 

Opel Astra

Lämmitettävä ratti on Suomen talvessa mukava varuste.

Opel Astra 

FlexRiden Sport-asennolla mittaristo muuttuu valkoisesta punaiseksi.
 

 

Uudessa 1,4-litraisessa bensaturbossa on kaksilitraisen vääntö.

Opel Astra 

Astran peruspenkit eivät ole aivan näiden ergonomiaistuinten tasoiset, mutta myös niillä matkustaa mielikseen.

 

Opel Astra 

Tavaratila on auton koko huomioiden riittävä. Normaalisti kontin pohja on noin 20 senttiä puskuria alempana, mutta FlexFloor-järjestelmä mahdollistaa lattian säätämisen kolmeen tasoon.
 

Opel Astra 

Takaistuin on melko muotoilematon, vain peppupaikoilla on lievät syvennykset. Tilaa on mukavasti, mutta penkki on turhan alhaalla.
 


 

 

 

Plus 12
Minus 0

Kommentit:

Kommentit: 0
: *
: *
Tarkistusluku
=

Juha Partanen

Juha Partanen on Taloustaidon +AUTO-sivujen vastaava tuottaja.

Tolvasen autopäiväkirja

Juha Tolvanen on auto- ja liikennetoimittaja. Hänellä on vuosikymmenien kokemus autoilusta, 
autoista ja liikenteestä.

...

Mercedes-Benz SLK

Mercedes_kevat

If