Autoesittely

16.5.2011

Nissan Micra - Pikkuluokan normiauto

Nissan Micra on nyt uudistettu perusteellisesti. Micra on kuin mittatikku, johon muita autoja verrataan. 

Nissan Micra

Uuden Nissan Micran olemus on edellismallien tavoin sympaattisen hellyttävä.

Nissan oivalsi jo aikaa sitten, että pikkuauton tulee olla näppäryyden lisäksi sympaattinen, myönteisiä tunteita herättävä. Niinpä myös uuden Micran olemus pehmeine linjoineen on suorastaan söpö.

Auto yleiskäyttöön

Uuden Nissan Micran ainoaksi valtiksi ei kuitenkaan jää ystävällinen ilme vienoine hymyineen ja maailmanmenoa tarkastelevine isoine silmineen. Pikkuautoon on ladattu aimo annos jokapaikan kulkuneuvoa.

Kaupungin vilinässä Micra on kova sana. Pysäköitäessä alle 3,8 metrin mittainen ajokki on suorastaan mestariluokkaa. Ohjauskin on omimmillaan jatkuvaa veivaamista vaativassa taajaama-ajossa.

Moottori on kolmisylinterinen peruspirteä pakkaus ja kehittää 1,2-litraiseksi, vapaasti hengittäväksi koneeksi mukavan 59 kilowatin (80 hv) tehon. Näillä eväin ei jäädä toisten jalkoihin. Tuttuun ”sataseen” Micra kiihtyy parhaimmillaan 13,7 sekunnissa.

Mutta mikä näinä aikoina tärkeintä: Micran EU-yhdistetty bensiininkulutus on 5,0 l/100 km ja vastaava CO2-päästö 115 g/km, mainioita lukemia. Myöhemmin luvassa on 1,2-lirtainen, mekaanisesti ahdettu bensiinimoottori (72 kW/98 hv), jonka hiilidioksidipäästölukema on ainoastaan 95 g/km!

Nissan Micra takaviisto 300

Neljä varsin kookasta sivuovea ja pysty perä kielivät käytännöllisyydestä.

Mikäpä on Micran käsikäyttöistä viisivaihteista vaihteistoa hämmennellessä. Mutta vasta lisävarusteena saatava automaattinen, portaattomasti välitykset valitseva CVT-vaihteisto kruunaa Micralla ajamisen.

Jokaiselle matkustajalle ovi

Erityisesti pikkuautoissa on perinteisesti hyväksytty kaksiovisuus. Tottahan kyytiin pääsy sujuu niinkin. Micrassa on kuitenkin jokaiselle matkustajalla oma ovi, mikä helpottaa auton käyttöä merkittävästi.

Etuistuimille pääsy on vaivatonta eikä istumamukavuudessakaan ole pikatyyppien perusteella purnaamista. Säädettävyyskin on käypä.

Takaistuimella on tilaa jopa enemmän kuin äkkipäätä arvaisi. Onhan kyseessä sentään pikkuauto. Pääntilakin riittää.

Nissan Micra

Selkeys ei tarkoita ikävää kaavamaisuutta. Micran ohjaamossa on omintakeisuutta.

Tämän luokan auton tavaratilalta ei ole totuttu vaatimaan ihmeitä. Micra kuitenkin yllättää myönteisesti. Vaikka 265 litraa ei olekaan yleisesti ottaen mikään huippunoteeraus, perustavarat mahtuvat hyvin mukaan – vähän ylikin.

Tila on käytännöllisen muotoinen ja helposti laajennettavissa kippaamalla kahtia jaettavan takaselkänojan osat vaaka-asentoon, tarpeen mukaan. Laaja takaluukku mahdollistaa myös kookkaiden tavaroiden kuljettamisen.

Varusteita, varusteita…

Nissan Micraan voi valita mieleisensä varustetason neljästä eri vaihtoehdosta: Visia City, Visia, Acenta ja Tekna. Varustelu on jopa hämmästyttävän runsas. Mm. langaton Bluetooth-järjestelmä on useimpien versioiden vakiovaruste, samoin audiojärjestelmä.

Ilmastointi on Visia-, Acenta- ja Tekna-tasoissa vakiovaruste, samoin kuljettajan istuimen ja ohjauspyörän korkeussäätö sekä ensiarvoisen tärkeänä ajonvakautus (ESC). Suojapuolesta mainittakoon monipuolinen turvatyynystö sekä takaistuimen ISOFIX-kiinnikkeet.

Nissan Micra

Tavaratila on pikkuautoon varsin käyttökelpoinen. Kipattavat selkänojan osat vielä auttavat asiaa.

Acenta- ja Tekna-tasoista nostettakoon tässä esiin automaatti-ilmastointi, vakionopeussäädin, kaksiosainen (60:40) takaselkänoja ja nahkaratti. Teknan erikoisuuksia ovat mm. pyyhkimien sadetunnistin, avaimeton lukitus ja käynnistys sekä Nissan Connect -järjestelmä (ääni, navigointi ja viestintä).

Näppäryyden nimeen

Mitra jatkaa perinteitä. Taajama-ajo on niin vaivatonta, että… Ruuti riittää maantiellekin. Nissan näyttää, että pikkuautossa voi olla luulojen vastaisesti ainesta myös yleisautoksi. Neljä aikuistakin mahtuu mukaan. Kahden kulkineena tilaa on suurellekin tavaramäärälle.

Micran valtteja ovat lisäksi näppärä koko, neljä sivuovea, sopiva pirteys ja ennen muuta taloudellisuus. Suomalaiset liikkuivat 60- ja 70-luvuilla pikkuautoilla. Tuolloin se oli pakon sanelemaa. Tänään yhä useamman päätyminen pikkuauton hankintaan on järkiratkaisu. Enää varusteistakaan ei tarvitse tinkiä.

Nissan Micran hintahaitari on 13 260 – 18 290 euroa.

PLUSSAT
+ Näppärä käsiteltävä
+ Tilat ulkomittoihin nähden
+ Neljä sivuovea
+ Varustelu
+ Taloudellisuus

MIINUKSET

- Ei ohjauspyörän pituussuuntaista säätöä

Juha Tolvanen

TEKNIKKAA

Moottori  1.2
Iskutilavuus cm3 1198
Teho kW/hv/r/min  59/80/6000
Vääntö Nm/r/min  110/4000
Yhdistetty EU-kulutus l/100 km
käsiv./CVT 
5,0/5,4
CO2-päästö g/km käsiv./CVT  115/125
Mitat cm (pituus/leveys/
korkeus/akseliväli)
378,0/167,5/
152,5/245,0
Omamassa kg käsiv./
CVT 
910-980/
940-980
Kiihtyvyys 0-100 km/h s
käsiv./CVT 
13,7/14,5
 
Huippunopeus km/h
käsiv./CVT 
170/161
 

Kokonaishinta euroa 

13 260-18 290

 

Nissan Micra

Kyllä pikkuautossakin kuljettajan olot voivat olla hyvät. 

Nissan Micra 

Takaistuin kelpaa aikuisillekin.

 

Plus 5
Minus 1

Kommentit:

Kommentit: 0
: *
: *
Tarkistusluku
=

Juha Partanen

Juha Partanen on Taloustaidon +AUTO-sivujen vastaava tuottaja.

Tolvasen autopäiväkirja

Juha Tolvanen on auto- ja liikennetoimittaja. Hänellä on vuosikymmenien kokemus autoilusta, 
autoista ja liikenteestä.

...

Mercedes-Benz SLK

Mercedes_kevat

If