Mercedes-Benzin mallistoon kuuluvat itseoikeutetusti urheilulliset avoautot. Tuliterä SLK-mallisto jatkaa näyttävien ”avokkaiden” sarjaa.
|

Kyllä Mercedes-Benz SLK osaakin olla kaunis.
|
Kolmannen sukupolven Mercedes-Benz SLK:n olemuksessa on uutta jämäkkyyttä. Samalla sukunäköisyys on säilytetty vahvana. SLK muistuttaa joistain kulmista tarkasteltuna jopa väkivahvaa SLS AMG -jytysporttia. Etulokasuojiin sijoitetut tuuletusaukot liittävät uuden SLK:n takavuosien sportti-Mercedesten sukuun.
Mercedes-Benz SLK:n ominaispiirteitä ovat menevyyttä korostavat pitkä keula ja lyhyt peräosa. Uutuusmalli on hieman yli kolme senttiä edeltäjäänsä pitempi ja suunnilleen saman verran leveämpi. Korin pituus on varsin kompakti 413,4 cm.
Kaksipaikkaisessa autossa istutaan aitoon urheiluautotapaan taka-akseliston tuntumassa, mikä lisää osaltaan aktiivisen ajamisen tunnelmaa.
Talvikelpoinen avoauto
Mercedes-Benz SLK muuttuu muutamassa hetkessä katkaisimen painalluksesta avoautosta aidoksi kovakattoiseksi. Ratkaisu takaa myös talvikelpoisuuden.
|
SLK on sopusuhtainen myös katto ylhäällä.
|
Katto piiloutuu näkymättömiin tavaratilaan, jonne jää vielä tilaa matkatavaroille 225 litran verran. Kovakatto ylhäällä tavaratilan vetoisuus on hyvää perheautoluokan hatchback-tasoa: 335 litraa.
Mercedes-Benz SLK:ssa ei ole tyydytty ainoastaan yhdenlaiseen kovakattoon. Perusversio on korin värinen. Sen vaihtoehto on tummennettu panoraamakatto. Kolmas versio on Magic Sky Control -panoraamakatto, jonka tummuusaste on katkaisimesta säädettävissä.
Mercedes-Benz SLK:n kaltainen ajokki olisi ollut viime kesän kestohelteissä kova sana. Avoautoilu SLK:lla ei kuitenkaan vaadi huippuhelteitä, sillä pääntukiin on integroitu hauskannerokkaat lämminilmasuuttimet. Kojelaudan säätimien avulla voi valita sopivan niskan ja hartiaseudun lämmityksen. Mainio oivallus.
Katotonta ajoiloa kohentaa myös matkustamon taakse pikakiinnitettävä, ilmapyörteitä vähentävä Airguide-vetosuojalevy.
Suunniteltu kahdelle
|

SLK:n ohjaamo on selkeä ja ylellinen. Kaukana on takavuosien urheiluautojen askeettisuus.
|
Mercedes-Benz SLK:n urheiluistuimille laskeudutaan. Se käy jopa yllättävän helposti. Autosta nousemiseen kannattaa sitä vastoin keskittyä huolellisemmin – erityisesti hameeseen sonnustautuneen naisväen.
Lähellä lattiaa oleva istuin vaatii jalkojen suuntaamisen pitkälle eteenpäin. Ajoasento on siis kaukana perheautoista tutusta. Ainakin hyvä takapuolituntuma on taattu.
Kuljettajan kelpaa. Suuret pyörömittarit ja ajotietokoneen näyttöruutu on sijoitettu just´ eikä melkein. Tuhti, tartuntapaksunnoksin varustettu monitoimiohjauspyörä on luonnollisesti nahkapäällysteinen.
Audion ja puhelimen perussäätimistöt on ryhmitelty keskikonsoliin, samoin automaatti-ilmastoinnin ohjaimet. Vaihteenvalitsin on napakasti ulottuvilla.
Tehokkaat ja taloudelliset moottorit
Mercedes-Benz SLK:n kolmen bensiinikäyttöisen suorasuihkutusmoottorin valikoima (SLK 200 , SLK 250 ja SLK 350) tekee kunniaa merkin urheilullisten matka-autojen perinteelle. Mallinumeroista on nykyisin usein turha päätellä moottorin iskutilavuutta. Esimerkiksi molemmat 200 SLK:n ja 250 SLK:n nelisylinteriset moottorit ovat 1,8-litraisia turbokoneita. SLK 350:n kone sitä vastoin on jyhkeä 3,5-litrainen V6.
|

SLK:n kovakatto piiloutuu napin painalluksesta tavaratilaan muutamassa sekunnissa.
|
Kaikki SLK:n moottorit kuuluvat Mercedes-Benzin taloudelliseen ja suorituskykyiseen Blue Efficiency -perheeseen. Moottorien tehot ovat 135 kW/184 hv 150 kW/204 hv ja 225 kW/306 hv.
Ruudikkaan moottoriston taloudellisuus ansaitsee kehut. SLK 200 -mallin yhdistetty kulutus on ainoastaan 6,1 l/100 km ja tehokkaimman 3,5-litraisen V6-moottorin vain litran verran enemmän. Hiilidioksidipäästöt ovat urheiluautoille mainiot 142-167 g/km.
Kuivaa ruutia SLK:ssa on yllin kyllin. Kiihdytys 0-100 km/h sujuu 5,6-7 sekunnissa. Huippunopeudet ovat versiosta riippuen 237-250 km/h.
SLK 200:n vakiovaihteisto on käsikäyttöinen kuusivaihteinen. Tehokkaampien moottoreiden yhteydessä on 7G-Tronic Plus -automaattivaihteisto, jollaisen voi valita myös SLK 200 -versioon.
Ja sitten menoksi…
Kokeilemani versio, SLK 250 lunasti odotukset korkojen kanssa. Moottorin ominaisuudet sopivat yhtälailla juoheaan matkantaittoon kuin rivakanaktiiviseen mutkamenoon. Puhtia ja sitkeyttä riittää.
|

Mercedes-Benz SLK:n tavaratila riittää matkailijalle.
|
Seitsenvaihteinen automaatti toimii kuin unelma. Vaihtaminen sujuu nopeasti ja pehmeästi. Mihin käsikäyttöistä vaihteistoa enää tarvitaan? SLK:n vaihteistossa on kuitenkin myös käsivalintamahdollisuus.
Nelisylinteristen SLK-versioiden hauskin jippo on urheilullisia pakoääniä hauskasti – mutta ei häiritsevästi – korostava äänigeneraattori. Myönnettäköön, että vaihtamisen yhteydessä kuuluva, laskelmoitu ”sporttimurahdus” sai hymyn jopa varttuneemman autotoimittajan huulille.
Mainio alusta
Mercedes-Benz SLK- mallistoon voi valita kolmesta vaihtoehdosta mieleisensä jousitus- ja iskunvaimennuskokonaisuuden. Vakiojousituksen sijasta tarjolla on jämäkämpi sport-alusta. Lisävarusteena tarjotaan sähkösääteistä Dynamic Handling -pakettia, joka sisältää myös ajotarkkuutta ja -tuntumaa parantavan Direct Steer -ohjauksen.
Koeajokkimme jousituksen mukavuutta painottava asetus sopii letkeään matkantekoon. Tukevampi sport-asetus taas lisäsi selkeästi ajamisen iloa mutkataipaleilla. Samalla mukavuusasennossa ilmennyt pikku keinahtelu katosi. Kaiken kaikkiaan SLK:n matkustusmukavuus on korkealuokkainen.
Myös Direct Steer -ohjaus vastasi lupauksia. Sopivasti voimaa vaativaa rattia kääntelee mielikseen. Tarkkuuskin oli kohdallaan. Torque Vectoring -kaarreajoavustin lisää ajovarmuutta tiukassa mutkamenossa.
Varusteita ja lisää varusteita
Mercedes-Benz SLK:n vakiovarusteisto riittää useimmille. Auton seisahtuessa moottorin sammuttava ECO start/stop -toiminto on jokaisen SLK:n vakiovaruste, samoin 5,8-tuumaisella värinäytöllä varustettu audio sekä Bluetooth-handsfree. Myös mm. ilmastointi ja kaksoisksenonvaloin varustettu ”älykäs” ILS-valojärjestelmä sekä led-huomiovalot ja -takavalot ovat SLK:n vakiotavaraa. Mainittakoon vakiovarusteista vielä vireystilan avustin ja vakionopeudensäädin.
|

Tavaratilaan piiloutuva katto jättää kohtalaisesti tilaa matkalaukuille.
|
Lisävarusteluettelo on tulvillaan yksilöllisiä varusteluvaihtoehtoja internet-yhteyden mahdollistavasta Comand Online -järjestelmästä alkaen.
Vuodenajoista viis
Mercedes-Benz näyttää, että nykyaikainen avoauto sopii kaikkiin vuodenaikoihin. Sekä moottorit että ajettavuus vastaavat SLK:n urheilullista olemusta. Hyvää on myös se, että lomamatkalle lähtevän pariskunnan ei tarvitse tyytyä pelkkiin luottokortteihin, sillä matkavaroillekin on tilaa.
Mercedes-Benz SLK -mallien kokonaishinnat ovat 55 837,15 – 76 742,83 euroa.
PLUSSAT
+ Kattoratkaisun toimivuus
+ Lämminilmasuuttimet pääntuissa
+ Moottorien ominaisuudet
+ Automaattivaihteiston toiminta
+ Taloudellisuus
+ Miellyttävä alusta
MIINUKSET
- Autoon/autosta käynti vaatii opettelun
- Ksenonvalot lisävaruste
Juha Tolvanen
TEKNIIKKAA
| Moottori |
SLK 200 BE |
SLK 250 BE |
SLK 350 BE |
| Iskutilavuus cm3 |
1796 |
1796 |
3498 |
| Teho kW/hv/r/min |
135/184/5250 |
150/204/5500 |
225/306/6500 |
| Vääntö Nm/r/min |
270/1800-4600 |
310/2000-4300 |
370/3500 |
| Yhdistetty EU-kulutus l/100 km (käsiv./aut) |
6,4-6,8/6,1
-6,5 |
-/6,2-6,6 |
-/7,1 |
| CO2-päästö g/km (käsiv./aut.) |
149-158/
142-151 |
-/144-153 |
-/167 |
Mitat cm (pituus/leveys/
korkeus/akseliväli |
413,4/181,0/
130.1/243,0 |
413,4/181,7/
130,3/243,0 |
413,4/181,7/
130,3/243,0 |
| Omamassa kg (käsiv./aut.) |
1435/1470 |
-/1500 |
-/1540 |
Kiihtyvyys 0-100
km/h s (käsiv./aut.) |
7,3/7,0 |
-/6,6 |
-/5,6 |
| Huippunopeus km/h (käsiv./aut.) |
240/237 |
-/243 |
-/250 |
|
Kokonaishinnat euroa (käsiv./aut.)
|
55 837,15 /
58 586,62 |
-/ 63 057,89 |
-/ 76 742,83 |
|

Täältä pesee… Jokaisessa moottorivaihtoehdossa riittää puhtia.
|
|

Turvatyyny suojaa sivutörmäyksessä myös ”avoajossa”.
|