Autoesittely

16.6.2011

Uusi Ford Focus – Perheautojen parhaimmistoa

Alkukeväällä esitelty viisiovinen Ford Focus on saanut rinnalleen Wagon-farmarimallin sekä porrasperäisen Sedanin. Kolme koriversiota, monet moottorit ja hämmentävän monipuolinen varustevalikoima ovat kova sana kilpailluimmassa perheautoluokassa.

Ford Focus

Tuskin kukaan on eri mieltä Focus Wagonin linjakkuudesta.

Focus-uutuudet – Wagon ja Sedan – ovat viisiovisen tapaan tyylikkäänsutjakoita autoja. Wagon näyttää, että myös farmariauto voi olla linjakas käytännöllisyyden kärsimättä. Neliovisen Sedanin linjat taas ovat suorastaan coupémaisen menevät. Fordin muotoiluväki ansaitsee suorituksestaan kiitokset ja papukaijamerkin.

Järkitilat

Sekä Wagonin että porrasperäisen Sedanin matkustamo on mitoitettu perheelle. Etuistuimilla viihtyvät kookkaatkin matkustajat. Takamatkustamo on omiaan vesseleille, mutta kaksi aikuistakin mahtuu. Kookkaan kuljettajan taakse ei kuitenkaan 190-senttinen hakeudu. Pääntila riittää niin konttiperämallissa kuin farkussakin.

Tavaratilaa Sedanissa on 372-475 litraa. Kontin koko riippuu siitä, valitseeko autonostaja ajokkiinsa täysikokoisen tai tilapäisvarapyörän vai tyytyykö hän renkaan paikkaussarjaan. Wagon-farmariin voi valita joko tilapäisvarapyörän tai paikkaussarjan, jolloin tavaratilan koko on joko 476 tai 490 litraa.

Ford Focus


Farmariauto voi olla tyylikäs myös takaapäin.
 


Fordin oivallus tarjota erilaisia vararengasvaihtoehtoja on hatunnoston arvoinen. Joka tapauksessa tavaratilaa Focus-kaksikossa on sopivasti perheautokäyttöön.

Omintakeinen ohjaamo

Ford Focusin ohjaamossa kaikki on kohdallaan ja sinänsä johdonmukaisesti sijoitettu. Kuitenkin varustelluimmissa versioissa on sen verran paljon katkaisimia ja säätimiä niin ohjauspyörällä kuin keskikonsolissa, että pieni esitutustuminen on järkevää ennen ensimmäistä liikkeellelähtöä. Kyllä se siitä…

Mittaristo on helppolukuinen ja hyvin sijoitettu. Ajotietokoneen näyttöruutu on sopivasti mittariston keskellä. Paksu, käyttömuotoiltu nahkaratti on mitä miellyttävin. Pluspisteitä annettakoon myös vaihteenvalitsimen sijoituksesta.

Monenmoiset moottorit

Ford Focus

Focus Sedanissa on annos coupémaisuutta.

Uuden Ford Focusin moottorivalikoima koostuu 1,6-litraisista bensiinimoottoreista sekä 1,6- ja kaksilitraisista turbodieseleistä. Moottoristoon kuuluvat mm. tehokkaat ja taloudelliset 1.6 EcoBoost bensaturbot (110 kW/150 hv ja 134 kW/182 hv). Luvassa on lisäksi bensiinin vaihtoehtona korkeaseosetanolin (E85) hyväksyvä 1,6-litrainen flexifuelmoottori, teho 88 kW/120 hv.

Jo bensiinikäyttöiset 16-venttiiliset, muuttuvalla nokka-akselien ajoituksella varustetut moottorit tarjoavat yleisajoon riittävästi puhtia, tehot 77 kW/105 hv ja 92 kW/125 hv. Kokeilin viimemainitun käytöstä tositoimissa. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jäi juoheus ja helppokäyttöisyys. Voima riittää hyvin normaalikäyttöön. Moottorin ääni ratin takaa aistittuna oli kiitettävän vaimea. Yhdistetty kulutus on mainio, 5,9 l/100 km.

Ford Focus

Toinen tykkää äidistä, toinen… Sedanin ja Wagonin takaosan muotoiluerot saavat olemuksessa ihmeitä aikaan.

Otin tuntumaa myös kahdesta vaihtoehdosta tehokkaampaan, turbon terästämään 1.6 EcoBoost -moottoriin ja ihastuin. Joustavuus, suorituskyky ja äänettömyys vakuuttivat. Suurin vääntömomentti, 240 Nm, on käytettävissä laajalla 1 600-5 000 r/min käyntinopeusalueella. Yliahtotoiminnolla vääntöä on hetkellisesti jopa 270 Nm. Yhdistetty kulutus on mainiosta suorituskyvystä huolimatta ainoastaan 6,0 l/100 km.

Turbodieselmoottoreista kokeilin keskimmäistä eli kaksilitraista, 103 kW:n (140 hv) tehoista Duratorq TDCi -konetta. Roima 320 Nm/1750-2750 r/min vääntö takaa letkeänjoustavan, tarvittaessa rivakankin menon.

Kuusivaihteisella, automaattisesti vaihtavalla PowerShift-kaksoiskytkinvaihteistolla varustettu ajokkimme oli kerrassaan lepuuttava käskettävä. Yhdistetty kulutus on erinomainen 5,3 l/100 km. Käsikäyttöisellä vaihteistolla varustetun version vastaava lukema on tasan viisi litraa sadalla kilometrillä.

Ford Focus

Tuhti nahkaratti sekä hyvin sijoitetut mittarit ovat Focusia. Monipuoliset toiminnot vaativat paljon säätimiä ja katkaisimia.
 

Focusin moottorivalikoima on aiempaa selvästi ympäristöystävällisempi jo taloudellisuutensa ansiosta. Lisäksi EcoBoost-bensakoneiden ja Duratorq-dieselien vakiovaruste on moottorin vaikkapa liikennevaloissa seisomisen ajaksi sammuttava Auto-Start-Stop-toiminto. Myös taloudelliseen ajoon ohjaavat järjestelmät kuuluvat Focusin varusteisiin.

Ajettavuus ja mukavuus

Neliovisen Ford Focus Sedanin ja viisiovisen Wagonin matkustusmukavuus osoittautui aiemmin kokeilemamme viisiovisen mallin tapaan mainioksi. Miellyttävimmän kyydin antoi sopivan korkeaprofiilisin 55-sarjan renkain varustettu Focus. Erityismaininnan ansaitsee matkustusmukavuutta kohottava hyvä pintajousto. Rengasäänet pysyivät kiitettävän alhaisina.

Kookkain 18-tuumaisin pyörin ja 40-sarjan matalaprofiilirenkain maustettu Focus oli hauskantarkka ohjastettava. Odotusten mukaisesti rengasäänet olivat kuuluvammat kuin korkeampiprofiilisia käytettäessä, mutta eivät häiritsevässä määrin.

Ajettavuudesta puhuttaessa on mainittava Focusin erinomainen ohjaus. Kaarreajo on nautittavaa ja suoratkin sujuvat kurssia korjailematta. Niinpä kuskilla oli hymy herkässä.

Varustetasot ja lisävarusteet

Ford Focus

Sedanin takakontti on tilava, mutta kuormausaukko korityypin takia luonnollisesti rajallinen.

Ford Focusista valmistetaan neljää varusteversiota. Suomeen tuodaan monipuolista Trend-mallistoa ja runsastakin runsaammin höystettyä Titaniumia.

Jos vakiovarustelu ei riitä, valinnaisvarusteluettelo on poikkeuksellisen pitkä kaistavahteineen, lämmitettävine tuulilaseineen, liikennemerkkitunnistimineen, törmäysvaroittimineen,
kaksoisksenonvaloineen,
pysäköintiavustimineen jne. jne. Mainittakoon vielä Focusin vakiovarustukseen kuuluva aktiivinen, ilmavirtaa automaattisesti tarpeen mukaan jäähdyttimelle annosteleva etusäleikkö.

Ford Focusin turvallisuus on odotusten mukaisesti kärkitasoa. Luonnollisesti mm. ajonvakautus on vakiovaruste.

Tasapainoinen perheauto

Ford Focus tarjoaa perheautoluokassa poikkeuksellisen täysipainoisen ja monipuolisen kokonaisuuden tarkastelipa sitten varustetasoa, matkamukavuutta, suorituskykyä tai taloudellisuutta. Kun vielä ajettavuuskin on luokan kärkeä, niin mikä on Focusin menestyessä.

Focus on ilman muuta Fordin tärkein mallisto ja farmariversio Wagon Suomessa kolmesta korimallista merkittävin. Focusille on helppo ennustaa melkoista suosiota. Ainakin eväät riittävät.

Neliovisen Focus Sedan -malliston hintahaitari on 21 800,18 – 33 423,83 euroa ja Wagonin 22 090,95 – 33 727,11 euroa.

PLUSSAT
+ Muunneltavat järkitilat
+ Turbomoottoreiden ominaisuudet
+ Taloudellisuus
+ Matkustamon äänettömyys
+ Ajettavuus
+ Ohjaus
+ Matkustusmukavuus
+ Varapyörän saatavuus

MIINUKSET
- Katkaisimien ja säätimien runsaus (ensi istumalta)
- Jalkatilojen rajallisuus takana yli 185-senttiselle matkustajalle

TEKNIKKAA

Moottori  1.6 Duratec
Ti-VCT 
1.6 EcoBoost 182  2.0 Duratorq TDCi 140
Iskutilavuus cm3    1596 1596 1997
Teho kW/hv/r/min  92/125/6000  134/182/5700  103/140/3750
Vääntö Nm/r/min  159/4000  240 (270 yliahto)/1600-5000  320/1750-2750
Yhdistetty EU-kulutus l/100 km    5,9 6,0 5,0
CO2-päästö g/km    136 139 129
Mitat cm (pituus/leveys/
korkeus/akseliväli) Sedan (Wagon) 
453,4 (455,6)/
1823/148,4(150,5)/
264,8
 
   
Omamassa kg Sedan/Wagon  1290-1468/
1307/1471
 
   
Kiihtyvyys 0-100 km/h s Sedan/Wagon    11,0/11,1 8,0/8,1 9,0/9,1
Huippunopeus km/h Sedan/Wagon  198/196  224/222  209/207

Kokonaishinta euroa Sedan/Wagon   

22 545,74/
22 849,02 (Trend) 
29 001,93/29 292,42 (Titanium) 29 545,11/
29 848,39 (Trend PowerShift)

 

Ford Focus

Focusin hyvin muotoilluilla etuistuimilla kelpaa matkustaa.

Ford Focus

Ford Focus

Wagonin tavaratila on omiaan perhekäyttöön.

 

Juha Tolvanen

Plus 22
Minus 1

Kommentit:

Kommentit: 0
: *
: *
Tarkistusluku
=

Juha Partanen

Juha Partanen on Taloustaidon +AUTO-sivujen vastaava tuottaja.

Tolvasen autopäiväkirja

Juha Tolvanen on auto- ja liikennetoimittaja. Hänellä on vuosikymmenien kokemus autoilusta, 
autoista ja liikenteestä.

...

Mercedes-Benz SLK

Mercedes_kevat

If