Autoesittely

14.12.2011

Citroën DS5 - Muotoja ja mukavuutta

Citroënin persoonallista DS-mallistoa on täydennetty hulppealla DS5-sarjalla. Etuvetoisten luksusmalliston lisäksi tarjolla on merkin ensimmäinen täyshybridiversio, jonka erikoisuuksia ovat dieselmoottori ja neliveto.

DS5:ssä ranskalaisuuden henki ja ennakkoluulottomuus on nostettu uudelle tasolle. Näyttävistä ratkaisuistaan huolimatta DS5 on ennen muuta suunniteltu käytettäväksi normaaliliikenteessä.

Citroën DS5

Citroën DS5:n muodoissa jyhkeys ja suluvat linjat ovat sopusoinnussa.

Sulavaa jyhkeyttä

DS5:n olemus on malliesimerkki tämän päivän Citroën-väen näkemyksistä. Jämäkkää kokonaisuutta on kevennetty paksuin, poikkeuksellisesti sijoitetuin kromilistoin sekä kylkien voimakkain vedoin piirretyin pokkauksin. Konepellin ja katon kaarevuus keventää yleisvaikutelmaa. Perän kattospoileri ja tyylitellyt pakoputken jatkeet korostavat menevyyttä.

Ei ihan tavallinen matkustamo

Jo Citroeën DS5:n etuoven avaaminen paljastaa omintakeisen ohjaamon. Vaalea palakuvioitu nahkaverhous on kiistämättä ylellisen näköinen, mutta hellesäällä ja pakkasella nahkapinnalle istahtaminen vaatii asennetta.

Etumatkustamoon pääsee helposti. Istuimet tukevat sopivasti joka suuntaan ja sähkön voimin säädöt saa millilleen kohdalleen. Myös reistuki on muokattavissa. Tietenkin myös istuinsäätöjen muistitoiminto kuuluu kuvaan.

Citroën DS5

Kattospoileri, suuret takavalot ja kromihenkiset pakoputkenpäät ovat DS5:n perän tunnisteita.

DS5:n kuljettajan istuimen erikoisuus on selkää rentouttava hierontatoiminto. Ohjauspyörän nelisäätö viimeistelee ajoasennon.

Takaistuin on omiaan kahdelle aikuiselle. Keskikyynärnoja alas, juomat telineisiin ja menoksi.

Etuvetoisen DS5:n 468-litrainen tavaratila riittää mainiosti perheellisellekin. Hybridimallin kontti on taka-akseliston yhteyteen rakennetun voimapaketin takia runsaat 140 litraa pienempi, 325-litrainen.

Ohjaamo on niin ranskalainen, niin ranskalainen...

Citroën DS5:n ohjaamo on näyttävä kokonaisuus. Erikoismuotoiltu nahkapintainen monitoimiohjauspyörä on viimeisteltu kromisävyin, samoin ilmastointisäätimistön ja -suulakkeiden ympäristö sekä keskikonsoli. Oikean tunnelman löytymisessä auttavat myös metallipintaiset polkimet.

Citroën DS5

Citroën DS5:n ohjaamosta huokuu omintakeisuus. Hallitsimien sijoitus on hyvä. Mittariston yläpuolella on erinomainen HUD-heijastusnäyttö.

Mittaristo poikkeaa tavanomaisesta. Näyttöjen luettavuus on kuitenkin hyvä. Kuljettaja voi tarkistaa ajonopeuden sekä osoitinmittarista että selkeästä nuomeronäytöstä. Lisäksi kojelaudan päälle, suoraan kuskin katseen suuntaan nousee napin painalluksesta kirkas HUD-heijastusnäyttö (Head Up Display), josta voi nopeuden lisäksi seurata myös muita ajon aikana keskeisiä toimintoja.

Kojelaudan keskiosaan on sijoitettu suuri näyttöruutu sekä automaatti-ilmastoinnin ja audion säätimet, samoin yöajoa helpottavan, "ylimääräiset" näytöt pimentävän Black Panel -toiminnon käyttökytkin.

Keskikonsolia hallitsevat tukevan vaihteenvalitsimen tuntumaan sijoitettu toimintojen valitsinpyörä sekä ikkunannostimien käytinrivistö. Hauska yksityiskohta on suorakaiteen muotoinen osoitinkello kojelaudassa.

Tehoa ja tekniikkaa

Citroën DS5 -mallistoon kuuluvat sekä bensiinikäyttöiset versiot että dieselit. Bensiinimoottorit ovat 1,6-litraiset 115 kW:n (156 hv) ja 147 kW:n (200 hv) tehoiset nelisylinteriset. Koeajettavanani oli moottoreista tehokkaampi, muuttuva-ajoituksisin imu- ja pakoventtiilein varustettu 16-venttiilinen. Vääntömomentti on parhaimmillaan 275 Nm jo 1700 r/min alkaen.

Tehokkaamman moottorin yhteydessä on käsikäytttöinen kuusivaihteinen vaihteisto, 115-kilowattisen kupeella taas kuusivaihteinen automaatti.

DS5:n 1,6-litraisen tehokoneen ominaisuudet olivat vielä hetki sitten saavuttamattomia useimmille kaksilitraisillekin. Moottorin herkulliset käyttöominaisuudet mukautuvat leikiten kaikenlaisiin ajotyyleihin suorituskykyhakuisesta juoheantaloudelliseen menoon; upea kokonaisuus. Vakuuttavasta suorituskyvystä ( 0-100 km/h 8,2 s ja huippunopeus 235 km/h) huolimatta yhdistetty EU-kulutus on ainoastaan 6,7 l/100 km.

Citroën DS5

Etuvetoisen DS5:n takakontin tilat riittävät vaikka matkailukäyttöön. Nelivetohybridin kontti on 140 litran verran pienempi.

Citroën DS5:n turbodieselmoottorit ovat 1,6-litrainen, mikrohybridinäkin tunnettu, e-HDi 112 DPFS sekä kokeilemani 120 kW:n (163 hv) tehoinen HDi 163 DPFS. Suurin vääntömomentti on erinomaisen käyttösitkeyden takaava 340 Nm/2000-3000 r/min.

Taloudellisuuspainotteisen e-HDi 112 DPFS -moottorin vaihteisto on automatisoitu kuusivaihteinen (BMP6). Tehodieseliin voi valita kuusivaihteisen käsikäyttöisen vaihteiston tai kuusivaihteisen automaatin.

Kelpo ajettava – mukava matkustaa

Kuljettaja viihtyy Citroën DS5 -mallien ratin takana. Hän osaa arvostaa alustan jämäkkyyttä.

Ohjaus jatkaa tuttua linjaa. Tarkkuutta ja tunnokkuutta riittää. Citroën-kuskin tulee kuitenkin ottaa ratista tukeva ote. Palautustaipumus on näet tavallista voimakkaampi.

Tyyli-Citroën tarjoaa kyydittävilleen hyvän matkamukavuuden.

Hemmotteleva varustus

Yleisesti tunnettujen varusteiden lisäksi Citroën DS5 on tulvillaan nykyajan hienouksia. Esimerkiksi eTouch-järjestelmä sisältää SOS-painikkeen, joka yhdistää hätätilanteessa puhelun 112-numeroon. Logopainikkeen avulla taas puhelu yhdistyy Suomessa Autoliiton tiepalvelupäivystykseen.

Muusta varustelusta mainittakoon rengaspaineiden seuranta ja peruutuskamera sekä päivitetty kaistavahtitoiminto ja mäkilähtöavustin sekä sähkötoiminen seisontajarru. Keskikonsolin helppokäyttöisen pyöröohjaimen avulla taas kutsutaan esiin mm. puhelimen, navigoinnin ja audion toiminnot.

DS5:n:n vakiovarustukseen kuuluvat lisäksi kaarrevalot. Saatavissa ovat myös mutkaan kurkistavat, kääntyvät ksenonvalot. Pimeäajoa helpottavat automaattisesti kytketyvät ja sammuvat kaukovalot.

Citroën DS5

Bensiinikäyttöinen THP 200 -moottori on menohaluihinsa nähden taloudellinen.

Hankalissa keliolosuhteissa auttaa vakiovarusteinen, älykkääksi nimetty pidonhallinta. DS5:n vakionopeussäätimeen ja nopeudenrajoittimeen on etukäteen ohjelmoitavissa viisi asetusta. Käsikäyttöisissä DS5-malleissa on joustavantaloudelliseen ajoon opastava vaihtamiskehoitin.

Citroën DS5:n varusteista noukittakoon vielä tähän ovien avaimeton aukaisu ja lukitus sekä niin ikään avaimeton käynnistys ynnä monipuhallusjärjestelmällä varustettu automaatti-ilmastointi. Myös audiolaitteisto on viimeisen päälle.

Citroën DS5:n turvaratkaisuista puhukoon puolestaan täyden viiden tähden tulos Euro NCAP -törmäystestissä.

Loistokasta menoa

Citroën DS5:stä suorastaan huokuu ranskalaisuus. Siihen on kuitenkin myös ensikertalaisen helppo kotiutua, ihastuakin.

DS5 Hybrid4 tarjoaa käskijälleen uuden tavan ekoautoilla diesel- ja sähkömoottorien yhteistyön voimin. Samalla myös uudenlainen neliveto helpottaa ratkaisevasti selviytymistä hankalissa olosuhteissa.

Citroën DS5 HDi 112:n ennakkohinnat alkavat 32 971,29 eurosta ja tehokkaamman DS5 HDi 163:n 35 534,58 eurosta. Edullisimman bensiinikäyttöisen DS5 THP 156:n ennakkohinta on 34 994,00 euroa. Hybridimallien hinnat julkaistaan maaliskuussa 2012.

Polttomoottorikäyttöinen Citroën DS5 -mallisto saapuu Suomeen helmikuussa, ensimmäiset hybridiversiot toukokuussa 2012.

PLUSSAT

+ Ajettavuus ja matkustusmukavuus
+ Suorituskyky
+ Taloudellisuus
+ HUD-heijastusnäyttö
+ Hybrid4-version nelivetoisuuden toteutus
+ Etuistuinten muotoilu

MIINUKSET

- Istuinten nahkaverhous pakkasella ja helteellä
- Pieni takalasin pyyhin

Juha Tolvanen

TEKNIIKKAA

Moottori  THP 156 bensiini  THP 200 bensiini
Iskutilavuus cm3     1598 1598
Teho kW/hv/r/min  115/156/6000  147/200/5500-6800
Vääntö Nm/r/min   240/1400-4000 275/1700-4500
Yhdistetty EU-kulutus l/100 km   7,1-7,3 6,7
CO2-päästö g/km  165-169  155
Mitat cm (pituus/leveys/
korkeus/akseliväli) 
453,0/187,1/150,6-151,3/272,7 453,0/187,1/150,6-151,3/272,7
Omamassa kg   1420-1495 1430-1505
Kiihtyvyys 0-100
km/h s 
 9,7 8,2

Huippunopeus km/h  

202 235


Moottori  HDi 112 DPFS Diesel   HDi 163 DPFS Diesel
Iskutilavuus cm3     1560 1997
Teho kW/hv/r/min  82/112/3600  120/163/3750
Vääntö Nm/r/min  270 (285)/1750  340/2000-3000
Yhdistetty EU-kulutus l/100 km (käsaiv./aut.)   -/4,4 (BMP6) 4,9-5,1/5,9-6,1
CO2-päästö g/km  114, 129-133  154-158
Mitat cm (pituus/leveys/
korkeus/akseliväli) 
453,0/187,1/
150,8-151,2
453,0/187,1/
150,8-151,2
Omamassa kg   1420-1495 1530-1615
Kiihtyvyys 0-100 km/h s (käsiv./aut.)   -/12,4 (BMP6) 8,8/10,1
 
Huippunopeus km/h (käsiv./aut.)   -/191 (BMP6) 215/212



 

Citroën DS5 

Erittäin monipuolisesti säädettävillä etuistuimilla viihtyy, mitä nyt nahkaverhoilu häiritsee hellesäällä ja pakksella. Pääntukien kaltevuussäätö on nerokas. Kuljettajan istuimessa on asentomuisti.

Citroën DS5 

Kahdelle mainio takaistuin muuntuu kuljetustarpeen mukaan.

 

Plus 15
Minus 1

Kommentit:

Kommentit: 1 - 1 / 1 Sivu: 1 / 1 1
Anonymous | 23.12.2011 20:57
Kaikinpuolin houkutteleva
: *
: *
Tarkistusluku
=

Juha Partanen

Juha Partanen on Taloustaidon +AUTO-sivujen vastaava tuottaja.

Tolvasen autopäiväkirja

Juha Tolvanen on auto- ja liikennetoimittaja. Hänellä on vuosikymmenien kokemus autoilusta, 
autoista ja liikenteestä.

...

Mercedes-Benz SLK

Mercedes_kevat

If