Citroen Berlingo Van edustaa ranskalaista innovatiivisuutta pakettiautopuolella. Robottivaihteiston avulla Berlingo liikkuu säästeliäästi, jos kuskin hermot ja liikenne sen sallivat, mutta viiksiä käyttäen reippaasti.
Citroën Berlingo Van on hyvä esimerkki nykyaikaisen pakettiauton muunneltavuudesta. Varsin kompakteihin mittoihin on sisällytetty kolmen hengen ohjaamo ja oikeanpuoleinen istuin alas käännettynä pienen pakun tavaratilassa voi kuljettaa jopa yli kolme metriä pitkää kuormaa.
|

Valkoinen lyhytkorinen Berlingo Van on kuvan pyörillä varustettuna niin tyylikkään näköinen, että tulee parin vuoden takainen ruotsalainen Berlingo-mainos mieleen. Kuvassa oli fiinisti erikoisvarusteltu Citroënin pikkupaku ja otsikkona ”din nya, snygga kollega”, sinun uusi, siisti tai hyvännäköinen kollegasi – miten kukin nyt haluaa snyggan kääntää. Kokoero peruspakettiauto Toyota Hiaceen on selvä.
|
Muunneltavuutensa ja kätevyytensä vastapainoksi Berlingo Van on kuitenkin varsin meluisa, kun tavaratilassa kaikuva tiemelu kantautuu esteettä myös ohjaamoon. Citroënin renkaista kantautuva melu on surkeilla suomalaisilla tienpinnoilla melko kova.
Koeajo käsitti Berlingo Vanin molemmat koriversiot, joista lyhemmässä L1-mallissa on 3,3 ja pidemmässä L2-mallissa 3,7 kuutiometriä kuormatilaa ja Extenso-ohjaamon ansiosta vastaavasti 3,7 ja 4,1 kuutiota. 565-600 kilon kantavuus riittää moneen tarkoitukseen.
Takaovet on jaettu kätevässä 60/40-suhteessa, joka usein säästää toisen oven avaamiselta. Ovet voidaan avata 180 asteen kulmaan, mikä on kätevää esimerkiksi lastauslaiturille peruutettaessa.
Liukuva sivuovi on kapeahko mutta lisää silti Berlingon käytettävyyttä ja kuormaamisen kätevyyttä.
Automaatti sotkee kiihdytyksen
Koeajetut Berlingo Van -pakettiautot oli varustettu 66 kilowatin tehoisella, sylinteritilavuudeltaan 1,6-litraisella eHDi 90 -dieselkoneella ja BMP6-robottivaihteistolla, joka on automaattisesti ohjattu manuaalilaatikko ilman kytkinpoljinta.
Vaihteistoa käytetään kojetaulussa olevasta originellista valintakiekosta, joka käytettävyydeltään ei ole tavallisen vaihdevivun veroinen mutta jättää lattian vapaaksi keskellä istuvan matkustajan jaloille.
BMP6-automaattivaihteisto yrittää suorastaan väkisin ohjata kuljettajaa ajamaan taloudellisesti mahdollisimman isolla vaihteella, onhan sen päästöarvokin 123 tai 126 gr/km malliversion pituudesta riippuen ja kaupunkikulutus vain 5,1 tai 5,2 litraa sadalle.
Automaatti ei kuitenkaan sovi kiireiselle eikä temperamentikkaalle kuljettajalle, se vaatii rauhallista kaasun käyttöä ja malttia höllätä kaasua laatikon vaihtaessa, muuten menosta tulee todella nyökkivää. Tavallisella automaatilla opittu kaasupolkimen käyttö pitää BMP:n kanssa hylätä.
Kiivaassa taajama-ajossa ja varsinkin kehäteiden liikenteessä Berlingo Vanilla ajettaessa tapahtuu jatkuvasti sitä, että vaihteiston automaattiohjaus lähtee tilanteeseen sopimattomasti vaihtelemaan pykäliä ylöspäin ja sotkee tasaisen mutta reippaan kiihdytyksen hidastelevaksi tökkimiseksi esimerkiksi kehätien rampilta liikenteen sekaan pyrittäessä.
Automaatti antaa kyllä kierrosten nousta ylemmäs, jos kaasupolkimen polkee lattiaan asti tai edes lähelle sitä, mutta niin rajuun kiihdyttelyyn ei kehäteiden jonoissa ole mahdollisuutta – tai ainakaan se ei ole mukavaa eikä polttoaineenkulutuksen kannalta tarkoituksenmukaista.
Viiksistä ohjaten liikkuu reippaasti
Onneksi Berlingo Vanin vaihteistoa voi käyttää ratin takana olevista viiksistä, jolloin Citroënin pikkupaku liikkuu näppärästi myös ruuhkaliikenteessä. Citroënin HDi-koneen ilahduttavat voimavaratkin tulevat kunnolla esiin vasta manuaalivaihtamiseen siirryttäessä. Käsikäyttöisesti vaihtaen Berlingo Van liikkuu tarvittaessa kiitettävän ripeästi, kun se automaatilla vaikuttaa uneliaalta.
|

Citroën Berlingo Van on helppo kuormattava. Takaovet aukeavat tarvittaessa enemmänkin kuin kuvassa, aina 180 asteen kulmaan asti. Sivuovi on kapeahko mutta silti ratkaisevan suuri apu.
|
Kuljettajan työtilassa ei ole valittamista, istuimen ja ohjauspyörän monipuolisten säätöjen ansiosta ratin takaa löytyy hyvä ajoasento. Erityisesti kannattaa mainita kuljettajan istuimen korkeussäätö. Leveä hylly katon rajassa on myös kätevä yksityiskohta.
Berlingo Vanin hallintalaitteista ohjauspylvään lyhyemmät viikset jäävät niin pahasti katveeseen ratin taakse, että niitä ei ajossa näe kurkkimallakaan.
Kaupunkiajossa, johon city-pakettiautoksi luonnehdittu Berlingo Van on omiaan, polttoainetta säästyy start/stop-toiminnon ansiosta. Nykymuodin mukaisesti Citroënissa on myös käynnistysgeneraattori, joka ottaa hidastusten ja jarrutusten aikana talteen auton liike-energiaa kehittämällä siitä sähkövirtaa, mikä vähentää kulutusta ja pakokaasupäästöjä erityisesti kaupunkiajossa.
Koeajo osoitti, että Berlingolla taittaa mukavasti pitempääkin matkaa ja se on maantielläkin kotonaan.
Runsas varustelu
Koeajetuissa Berlingo Vaneissa lukkojärjestelmä toimii hankalasti kiireistä jakeluajoa ajatellen. Berlingo lukitsee itsensä ajamaan lähdettäessä ja kun pysähtymisen jälkeen menee avaamaan tavaratila ovia, ne ovat edelleen lukossa vaikka ohjaamon ovia on avattu. Tarvitaan aina avaimen kaukosäädintä, että kuormaa saadaan ulos.
Sivuoven aukko on aika kapea mutta sen olemassaolo helpottaa pienenkin pakun kuormaamista ratkaisevasti.
Berlingoon saatava varustetaso on kaukana perinteisen karusta pakuajattelusta. Valinnaisvarusteena pikkupakuun on saatavissa muun muassa MyWay-navigointijärjestelmä, jossa koko Euroopan karttatiedostot on tallennettu SD-muistikortille eli paketit löytävät perille vähän kauemmaskin kuskattaessa.
Järjestelmään on yhdistetty myös audiojärjestelmä MP3- ja WMA-kelpoisin CD-soittimin sekä Bluetooth-toiminto, jolla matkapuhelinta voi käyttää audiojärjestelmän kautta. Nykyajalle kuvaavaa on, että Berlingo Vanin tapaisen työkalunkin ohjekirjasta on melkein 50 sivua omistettu autoradiolle USB-lukijoineen sekä puhelin- ja navigointijärjestelmineen.
Luonnehdinta: Berlingo Van on Citroënin tapaan innovatiivinen auto, joka tarjoaa mukavuutta ja muunneltavuutta varsin taloudellisesti. Berlingoa on kompaktien ulkomittojen vuoksi helppo pyöritellä ja varsinkin pysäköidä kaupungissa. Automaatti on kätevä viiksistä ohjattuna.
PLUSSAT
+ Kolmen hengen ohjaamo, josta osan saa tavaratilaksi
+ Miellyttävät ajo-ominaisuudet niin tyhjänä kuin kuormattuna
+ Viiksistä ohjattuna kätevästi toimiva vaihteisto
+ Pirteä ja joustavasti toimiva moottori
MIINUKSET
- Vaihteiston automaattiohjauksen toiminta reippaassa kiihdytyksessä
- Lukitusjärjestelmän logiikka, joka pitää tavaratilan ovet lukossa
- Tavaratilasta ohjaamoon kantautuva tiemelu kaikuineen
TEKNIIKKAA
| Malliversio |
eHDi 90 BMP6 L1 |
eHDi 90 BMP6 L2 |
| Iskutilavuus cm3 |
1560 |
1560 |
| Suurin teho kW/hv/r/min |
66/90/4000 |
66/90/4000 |
| Suurin vääntö Nm/r/min |
215/1750 |
215/1750 |
| Yhdistetty EU-kulutus l/100 km |
4,7 |
4,8 |
| CO2-päästö g/km |
123 |
126 |
Mitat mm (pituus/leveys/
korkeus/akseliväli) |
4380/1810/
1801/2728 |
4628/1810/
1805/2728 |
| Omamassa kg |
1395 |
1485 |
| Kiihtyvyys 0-100 km/h sekuntia |
15,5 |
15,7 |
| Huippunopeus km/h |
165 |
165 |
| Kokonaishinta alk. |
23 344,45 e |
24 766,66 e |
Juha Partanen