Chevroletin nykyinen mallipolitiikka on varsin järkevä. Merkin eteläkorealaisesta tehtaasta putkahtelee jopa yllättävän eurooppalaishenkisiä ajopelejä. Nubira-mallin korvannut Cruze on kova sana keskiluokassa, kunhan sen ensin oivaltaa.
|

Cruze toi julkisuuteen uuden Chevrolet-ilmeen. Näyttävä keula suurine tunnuksineen on merkin tätä päivää.
|
Ulkonäkö
Cruzen sukujuurista ei voi erehtyä. Jyhkeä keula näyttävine etusäleikköineen ja tuulilasin alakulmia tavoittelevine valoumpioineen ovat tämän päivän Chevroletin tunnisteita. Varmuuden vuoksi etumaskin poikkipalkkiin on istutettu merkin perinteinen, kookas kullanvärinen tunnus. Jo on ihme, ellei auton alkuperä selviä…
Cruze on varsin menevännäköinen auto. Laajat sileät pinnat ja taaksepäin kohoava kylkilinja sekä lähes coupémaisesti kaartuva katto miellyttävät. Lyhyt peräosa taas lisää menevyyden vaikutelmaa. Kyseessä on kuitenkin aito neliovinen, porrasperäinen sedan, jollaisten tarjonta perheautoluokassa on vuosien saatossa paljolti hiipunut – valitettavasti. Muunneltavat hatchbackit ja liftbackit ovat paljolti korvanneet sedanit. Kauneus on saanut väistyä tehokkaan käytännöllisyyden tieltä.
|

Coupémainen kattolinja ja lyhyt perä korostavat menevyyttä.
|
Koeajokkiimme oli asennettu helmasarja ja takaspoileri. Muuten automme oli vakiovarusteinen.
Sisätilat
Chevrolet Cruzessa neljä täysikasvuista lähtee vaikka lomamatkalle. Takamatkustajilla on reilusti polvitilaa. Jalkaterät mahtuvat sujuvasti etuistuimen alle.
Istuinosa tarjoaa kohtalaisen reisituen. Kolmaskin matkustaja mahtuisi takaistuimelle, mutta keskipaikan kova kyynärnojapahkura ja osaltaan lattian keskitunnelikin häiritsevät. Pääntila riittää useimmille huolimatta voimakkaasti taaksepäin laskeutuvasta kattolinjasta.
Etuistuinten muotoilu on kiitettävä. Erityismaininta hyvästä sivuttaistuesta. Istuinkorkeus säädetään näppärästi ”pumppaamalla”, selkänojan kaltevuus pikasäätövivusta nykäisemällä. Pikasäätö on nopea, mutta pidän silti enemmän portaattomasta säätöpyörästä; makuasia.
|

Cruzen tavaratilan kuormausaukko on nykysedantapaan ahtaanlainen. Kontin litratilavuus on sinänsä riittävä.
|
Etuistuimille pääsee vaivatta. Viisto katto vaatii takapenkille pyrittäessä kumarruksen.
Tavaratilaa on mukavat 450 litraa. Kontti on selkeämuotoinen, mutta melko matala. Kookkaiden tavaroiden kuormaamista rajoittaa useimpien nykysedanien tapaan ahdas takaluukku. Kahdessa osassa kipattava takaselkänoja taas lisää käytännöllisyyttä.
Suorastaan kunniamaininnan Cruze ansaitsee kunnon varapyörästään.
Tekniikka
Chevrolet Cruzen moottoristoon kuuluvat 1,6- ja 1,8-litraiset bensiinimoottorit (83 kW/113 hv ja 104 kW/141 hv) sekä kaksi kaksilitraista dieseliä (92 kW/125 hv ja 110 kW/150 hv). Koeajokkiamme kuljetti tehokkaampi diesel, jonka suurin vääntömomentti on 320 Nm/2000 r/min, mikä lupaa joustavanletkeää menoa. Turbo ja yhteispaineruiskutus hoitivat hommansa hyvin. Kokeilemani kuusivaihteisen automaattivaihteiston sijasta voi valita viisivaihteisen käsikäyttöisen.
Kuusivaihteisella automaattivaihteistolla varustetun Cruze LT:n yhdistetty EU-kulutus on 6,7 l/100 km, mikä on hieman toista litraa käsivaihteisen lukemaa suurempi. CO2-päästöksi ilmoitetaan 177 g/km. Automaatti ei ole mikään talousihme, mutta ei syöppökään. Koeajokulutus asettui varsin lähelle EU-lukemaa. Kahdeksankympin tasaisessa matkavauhdissa kulutus painui alle kuuden litran sadalla.
|

Ohjaamojärjestelyt kestävät tarkastelun.
|
Ajettavuus
Chevrolet Cruzen käytös on hyvä, yllätyksetön ja rauhallinen. Hydraulisesti tehostettu hammastanko-ohjaus ansaitsee kehut. Tarkkuutta ja tunnokkuutta riittää keskimääräistä enemmän.
Koeautomme matkamukavuus osoittautui hyväksi huolimatta leveistä 225/50 R 17 -renkaista. Mikä parasta: rengasäänet pysyivät myös karkealla asfaltilla varsin hyvin kurissa. Myös ilmavirran suhinat pysyvät loitolla.
Heti käynnistyksen jälkeen dieselääni kantautuu matkustamoon vaimentuakseen moottorin lämpiämisen myötä.
Automaattivaihteisto toimii juoheasti, mutta esimerkiksi ohitukseen valmistauduttaessa kaipasin kaasupolkimen ”kick down” -polkaisun jälkeen vaihteistolta rivakampaa reagointia. Moisen oppii tosin ennakoimaan helposti. Sinänsä ruutia on käytössä yllin kyllin.
|

Etuistuimien muotoilu on onnistunut. Sivuttaistuki on mainio.
|
|

Takana kaksi aikuista matkustaa mielikseen. Keskikyynärnoja vie ylösnostettunakin mukavuuden kolmannelta. Ihan perusteltu ratkaisu.
|
Varustelu
Chevrolet Cruze 2.0D LT:n varustelussa ei juuri ole toivomista. Mukana ovat mm. etusumuvalot, ajotietokone, vakionopeuden säädin, sadetunnistin, peruutustutka, ohjauspyörän nelisäätö, sähköikkunat ja -peilit, viiden levyn vaihtimella varustettu CD/MP-audiojärjestelmä ja automaatti-ilmastointi. Ajovalot on toteutettu perinteisin H4-polttimin. Ajovalopesimiä ei ole.
Turvallisuusratkaisuista kertoo viiden tähden tulos Euro NCAP -törmäystestissä. Vakiovarustukseen kuuluvat mm. monipuolinen turvatyynystö ja murtohälytin (!) sekä lastenistuinten Isofix-kiinnikkeet. Ajonvakautus (ESC) on selviö.
Summa
Chevrolet Cruze 2.0D LT AT osoittautui tasapainoiseksi paketiksi. Tilat ja ominaisuudet ja varustelu vastaavat hyvin tämän päivän vaatimuksia. Hyvä ajettavuus ja matkamukavuus miellyttävät. Moottori/vaihteistokokonaisuus takaa juohean kulun. Vaihteiston ylirauhallisuus opettaa tavoilleen eli se ei pitkän päälle juuri häiritse. Kulutus voisi olla pienempikin, mutta kelpaa näinkin. Ja saahan litran lisäkulutuksella käsivaihteiston tilalle aidon automaatin.
Chevrolet Cruze 2.0D AT LT on malliston hinnakkain. Kokonaisuuden huomioon ottaen rahalle saa kuitenkin hyvän vastineen.
PLUSSAT
+ Ajettavuus
+ Ohjaus
+ Etuistuinten muotoilu
+ Jousitusmukavuus
+ Matkustamon äänitaso
+ Turvallisuus
+ Varustelu pikku varauksin
MIINUKSET
- Tavaratilan kuormausaukon koko
- Takaistuimen keskipaikan epämukavuus
- Automaattivaihteiston viive
- Takasivuovien perää kohti madaltuvat oviaukot
Juha Tolvanen
TEKNIIKKAA
| Moottori |
2.0D |
| Iskutilavuus cm3 |
1991 |
| Teho kW/hv/r/min |
110/150/4000 |
| Vääntö Nm/r/min |
320/2000 |
| Yhdistetty EU-kulutus l/100 km |
6,7 |
| CO2-päästö g/km |
177 |
Mitat cm (pituus/leveys/
korkeus/akseliväli) |
459,7/178,8/
147,7/268,5 |
| Omamassa kg |
1530 |
| Kiihtyvyys 0-100 km/h s |
9,9 |
| Huippunopeus km/h |
200 |
| Kokonaishinta euroa |
24 847,15 |
|
Mittaristo on koottu neljään pyörötauluun. Audion ja vakionopeuden säätimen käyttimet on sijoitettu ohjauspyörälle.
|
|

Kaksilitraisen dieselmoottorin ominaisuudet takaavat juohean ajettavuuden.
|
|
Kunnon varapyörä on nykyaikana yhä harvinaisempi varuste.
|