Audi A4 on läpikäyty yksityiskohtaisesti. Samassa yhteydessä esiteltiin upouusi bensiinimoottori, jonka ominaisuudet ja taloudellisuus ovat poikkeuksellisen hyvin tasapainossa.
|

Uuden Audi A4:n tunnisteita ovat etusäleikön ylänurkkien viisteet ja kolmiulotteinen vaakarivoitus sekä viirumaiset ajovaloumpiot. Business-mallistoon kuuluvat Xenon plus -ajovalot ja LED-huomiovalot. Myös kaarevampi konepelti ja etupuskuri ovat uutta.
|
Huolimatta talouden uhkakuvista Audi-bisnes sujuu mukavasti. Näinä aikoina A4-luokan tuotanto ylittää 10 miljoonan auton rajan. Suomessa vuosi 2011 on ollut Audille kaikkien aikojen menestyksekkäin. Koskaan aiemmin maassamme ei ole ensirekisteröity yli 6 000 Audia.
A4 on iät ajat ollut Audin tärkein tukijalka. Niinpä suosikkimalliston kohentamiseen on paneuduttu tosissaan.
Hiottu olemus
Audi A4 jatkaa perinteitä. Uutukaisessa liittyvät toisiinsa uskollisuus edellisille mallisukupolville ja eleetön nykyaikaisuus. Tuoreen A4:n konepelti on hieman kaarevampi kuin edellismallissa. Etusäleikköä on ryhdistetty yläkulmien viistein ja muunnelluin vaakarivoituksin.
Uutta ovat myös etupuskuri ja sumuvalojen muoto. Tuoretta ilmettä korostavat uudelleen muotoillut ajovaloumpiot sekä entistä ryhdikkäämmät, Xenon plus -valojen yhteydessä olevat LED-huomiovalonauhat.
Korimalleja on kaksi: porrasperäinen Sedan ja menevästi muotoiltu farmarityyppinen Avant. Lisäksi tarjolla on maastokelpoisuutta korostava nelivetoinen Avant-versio, allroad quattro.
|

Sedanin lyhyt perä korostaa menevyyttä. Yleiseen nykytapaan A4:n kylissä ei ole suojalistoja, joten ahtailla pysäköintipaikoilla saa olla tarkkana.
|
Malliohjaamo
Uudistetun Audi A4:n sisätiloja leimaavat entistä ehommat verhoilumateriaalit ja listoitukset. Mittaristoa on nykyaikaistettu ja koristettu hillitysti. Lisäksi otemuotoiltujen monitoimiohjauspyörien katkaisimistoa on kehitetty.
Ajon aikana tarvittavat katkaisimet ja säätimet on sijoitettu mallikkaasti. Esimerkiksi ilmastoinnin ja audio/puhelin/navigointi-kokonaisuuden sekä sähkötoimisen seisontajarrun käyttö sujuu vaivatta.
Tyylikäs matkustamo
Audi A4:n etumatkustamossa on kiitettävästi tilaa, pääntilaa suorastaan roimasti – kiitos istuimen korkeussäädön. Ainakin koeajoautojen etuistuinten muotoilu ja koko olivat erinomaiset millä mittapuulla hyvänsä arvioituna. Kuljettajan vasemmalle jalalle on varattu laaja lepotaso.
Takaistuin tarjoaa matkustusmukavuutta kahdelle. Keskitunneli ja kyynärnoja rajoittavat kolmannen viihtyvyyttä. Ratkaisu on hyvä. Kolmelle mukavaa yhtenäistä takapenkkiä näet ei ole olemassakaan.
|

A4 Avantin takaosa on farmariautojen linjakkaimpia.
|
Uuden A4:n istuinten verhoilumateriaaliksi voi kankaan sijasta valita ylellisen näköisen nahan tai näyttävän, mutta nahkaa selvästi miellyttävämmän alcantaran.
Ominaisuuksia ja taloudellisuutta
Audi A4:n bensiinimoottoristo koostuu pakokaasuahtimen (turbo) tehostamista, TFSI-suorasuihkutuskoneista. Niissä korostuvat tehokkuuden lisäksi taloudellisuus ja vähäpäästöisyys. Nykyaikaa on mm. jokaisen moottorin yhteydessä oleva, turhakäynnin estävä start-stop-järjestelmä.
TDI-dieselmoottorien tunnisteita ovat yhteispaineruiskutus (common rail) ja turboahdin. Start-stop-järjestelmä ja jarrutusenergian hyödyntäminen kuuluvat myös dieseleihin.
|

Audi A4 Sedanin 480-litrainen tavaratila riittää mainiosti matkatavaroille. Tämäntyyppisen auton kuormausaukko on aina rajallinen, tosin Audissa parhaasta päästä.
|
A4:n nelisylinteriset bensiinimoottorit ovat 1.8 TFSI (88 kW/120 hv) ja 1.8 TFSI (125 kW/170 hv) sekä nelivetoiseen quattro-malliin kuin luotu 2.0 TFSI (155 kW/211 hv). Lisäksi tarjolla on tosiurheilullisen S4-mallin 245 kW:n (333 hv) tehoinen V6-bensakone.
Dieselmoottoristo kattaa tehovälin 88 kW/120 hv (2.0 TDI) – 180 kW/245 hv (3.0 TDI V6). Uudistetun Audi A4 -malliston moottorivalikoimasta erottuu suomalaisittain tarkasteltuna ennen muuta kaksi moottoriversiota: em. monipuolinen 125 kW:n tehoinen bensiinimoottori sekä huipputaloudellinen ja vähäpäästöinen 2.0 TDI 100.
Kaksilitraisen dieselmalliston taloudellisimman version suorituskyky on käytännössä sama kuin viisi kilowattia tehokkaamman TDI-sisarensa. ”Talouskoneen” yhdistetyn EU-kulutuksen lukema on ainoastaan 4,3 l/100 km ja CO2-päästö niukka 112 g/km, erinomaisia lukemia varsin kookkaalle perheautolle.
Hyvästä taloudellisuudesta huolimatta ajoilosta ei tarvitse tinkiä. Mainio vääntö (320 Nm/1750-2500 r/min.) mahdollistaa vahvanjuohean käytöksen.
Haluan korostaa uuden 1.8 TFSI -bensakoneen erinomaisia käyttöominaisuuksia. Sen 125 kW:n (170 hv) tehosta riittää rivakkuutta kaikenlaisiin ajotilanteisiin. Käytännön sitkeyden ja joustavuuden perusta taas on peräti 320 Nm:n vääntö. Lisäbonus on 1.8 TFSI -moottorin kerrassaan mainio taloudellisuus: 5,7 l/100 km (EU-yhdistetty).
Audin ratkaisuihin ovat jo vuosikymmenet kuuluneet etuvetoisten mallien vaihtoehtona jatkuvalla nelivedolla varustetut quattro-versiot. Niinpä myös uudistunut A4-mallisto käsittää laajan nelivetoisten valikoiman.
|

A4 Avantin 490-litraista tavaratilaa on helppo käyttää. Kuormausaukko on avara ja luukku nousee korkealle.
|
Audi A4:n vakiovaihteisto on käsikäyttöinen kuusivaihteinen. Etuvetoiset mallit saa halutessaan varustettuna portaattomalla multitronic-automaattivaihteistolla. Quattro-nelivedon yhteyteen voi hankkia seitsenvaihteisen S tronic -automaattivaihteiston.
Sulavaa menoa
Ensimmäiseksi istahdin uudella 1.8 TFSI -bensiinimoottorilla varustetun aanelosen rattiin ja olin ajolenkin jälkeen myytyä miestä. Kiihtyvyys oli vakuuttavaa ja samalla juohean miellyttävää. Moottorin ääni kuului matkustamoon tuskin nimeksikään. Suhinatkin pysyivät poissa.
Vauhdin tasaannuttua matkalukemiin ajotietokone näytti voimakkaalle bensakoneelle jopa yllättävän vähäistä kulutusta. Suorastaan hymyilytti. Erinomainen käytännön sitkeys korosti kulun vaivattomuutta.
Toisen koeajokkini moottori oli 2.0 TDI -diesel, teho 100 kW (136 hv). Jo ennestään tutun kaksilitraisen erikoistaloudellinen versio tarjoaa juoheaa kulkua. Voimaa ja sitkeyttä riittää kotitarpeiksi, reilusti ylikin.
Letkeästä menosta voi siirtyä turvallisenrivakkaan ohitukseen vain painamalla kaasupoljinta syvemmälle. Vaihteenvalitsimen vatkaamista ei tarvita.
Kuin bonuksena ko. diesel tarjoaa huipputaloudellisuuden lisäksi tosivähäiset hiilidioksidipäästöt.
Myös kokeilemani, em. malleja tehokkaammat versiot osoittautuivat mainioiksi käskettäviksi. Malliston räyhäkkäin, V6-bensiinimoottorin kuljettama Audi S4, on täysiverinen urheiluauto. Sen 245 kW:n (333 hv) teho ja 440 Nm:n vääntö lupaavat paljon, mutta myös pitävät lupaamansa.
|

Audi A4:n ohjaamossa kaikki on selkeää ja erinomaisesti sijoitettu. Kojelaudan uusi silaus ja entistäkin parempi nahkaratti miellyttävät.
|
Sekä 1.8 TFSI -bensiinimoottorisen että 2.0 TDI -dieselillä varustetun Audi A4:n jämäkäntukeva alusta on kuljettajan mieleen. Meno on vakaata ja kaarrekäytös johdonmukainen. Matkustajat arvostavat jousitusmukavuutta. Audi A4:n polttonestettä säästävä sähkömekaaninen, ajonopeuden mukaan säätyvä ohjaus hoitaa hommansa hyvin.
Tehokkaimpien malliversioiden alusta on jo sporttitasoa. Silti ominaisuudet sopivat mainiosti myös päivittäiseen arkikäyttöön.
Yhä runsaampi varustelu
Audi A4 Sedan- ja Avant-mallien varustelu on todella monipuolinen. Esimerkiksi moottorijarrutusenergiaa hyödyntävä sähköjärjestelmä ja varapyörä vaihtotyökaluineen kuuluvat varustukseen. Tosin Sedan e-mallissa on painon vähentämiseksi paikkaussarja.
Muusta varusteistosta poimittakoon automaatti-ilmastointi, sähkökäyttöiset sivuikkunat sekä sade- ja valotunnistimet ynnä ajovalojen pesimet.
Turvapuolesta mainittakoon rakenteiden, turvatyynystön ja -vyöstön sekä pääntukien lisäksi ensiapupakkaus (!). Isofix-kiinnikkeet on varattu kolmelle lastenistuimelle.
|

Uusi 1.8 TFSI -bensiinimoottori on erinomainen kokonaisuus.
|
Audi A4:n ajoturvallisuuden perusta on ajonvakautus (ESP, ESC), joka sisältää myös perävaunun vakautuksen ja hätäjarrutustehostimen.
Pitkänpitkä lisävarusteluettelo auttaa yksilöllisten toiveiden täyttämisessä
Hyvästä parempi
A4:n merkitys Audille näkyy uudismalliston toteutuksessa. Vaikka edellisversiokin täytti hyvin nykyvaatimukset, tuore painos pistää kohta kohdalta paremmaksi.
Mieleenpainuvin uutuus on 1.8 TFSI -bensiinimoottori, jonka suorituskyky, käyttöominaisuudet ja taloudellisuus osoittautuivat erinomaisiksi. Myös 2.0 TDI e -diesel (100 kW) lyö pöytään kelpo ominaisuuksien lisäksi mainion taloudellisuuden. Myös muiden TDI-dieselien kulutus on luokkansa kärkitasoa.
Uudistuneessa Audi A4 -mallistossa on tuttuun tapaan ”jokaiselle jotakin”. Valittavissa ovat porrasperäinen Sedan ja Avant-farmari sekä käsikäyttöisen vaihteiston tilalle saatavissa olevat multitronic- ja S tronic -automaattivaihteistot sekä tietysti nelivetoiset quattro-mallit. Oman lisänsä A4-rivistöön tuo crossover-henkinen allroad quattro.
|

Ensiapupakkaus on sijoitettu kätevästi takakyynärnojan sisään.
|
Audi A4 Sedan mallien kokonaishinnat mahtuvat välille 34 005,56 euroa (1.8 TFSI 88 kW/120 hv) – 58 597,55 euroa (3.0 V6 TDI quattro). A4 Avantin vastaava hintahaitari on
35 494,32 euroa – 60 808,85 euroa.
Juha Tolvanen
PLUSSAT
+ Laaja moottorivalikoima
+ 1.8 TFSI -bensiinimoottorin ominaisuudet
+ Tasapainoinen ajettavuus
+ Matkustamon äänettömyys
+ Varapyörä vakiovaruste useimmissa malliversioissa
+ Ensiapupakkaus kuuluu varusteisiin
+ Avant-mallin laaja kuormausaukko
MIINUKSET
- Kylkien suojalistojen puuttuminen
- Takaistuimen keskipaikan epämukavuus
- Varapyörä ei ole vakiovaruste osassa mallistoa
- Sedan-mallin rajallinen kuormausaukko
TEKNIIKKAA
| Moottori |
1.8 TFSI 125 kW |
2.0 TDI 100 kW e |
| Iskutilavuus cm3 |
1798 |
1968 |
| Teho kW/hv/r/min |
125/170/3800-6200 |
100/136/4200 |
| Vääntö Nm/r/min |
320/1400-3700 |
320/1750-2500 |
| Yhdistetty EU-kulutus l/100 km käsiv. (Sedan/Avant) |
5,7/6,1 |
4,3/4,4 |
| CO2-päästö g/km (Sedan/Avant) käsiv. |
134/141 |
112/116 |
Mitat cm pituus/leveys/
korkeus/akseliväli (Sedan/Avant) |
470,1/182,6/
142,7/280,8 |
470,1/182,6/
142,7/280,8 |
Omamassa kg
(Sedan/Avant) käsiv. |
1505/1555 |
1550/1610 |
Kiihtyvyys 0-100 km/h
(Sedan/Avant) käsiv. |
8,1/8,4 |
9,5/9,6 |
Huippunopeus km/h
(Sedan/Avant) käsiv. |
230/222 |
215/208 |
|
Kokonaishinta euroa
(Sedan/Avant) käsiv.
|
37 496,98/
39 201,75 |
37 374,22/
38 973,43 |
|

Audi A4:n etuistuimet ovat erinomaiset. Verhoiluksi on tarjolla kangasta, alcantaraa ja nahkaa.
|
|

Takaosastossa viihtyy kaksi pitkäsääristäkin. Tilaa on sopivasti joka suuntaan.
|
|

Audi S4 -tosisportti henkii menevyyttä. Vetopidosta vastaa quattro-neliveto.
|