Autojen tekniikka on suurten mullistusten edessä. Perinteiset bensiini- ja dieselkäyttöiset moottorit korvataan uudenlaisilla, joskin muutos on hidas. Keskimääräinen suomalaisen auton käyttöaika on noin 20 vuotta, joten nyt ostettavia autoja on liikenteessä vielä 2030-luvulla ja myöhemminkin.
Autot sähköistyvät tavalla tai toisella. Täyssähköautoja lukuun ottamatta tulevaisuuden autot ovat usein hybridejä. Suomeksi asian voi sanoa niinkin, että autojen liike-energiaa muutetaan akuissa säilöttäväksi, autossa käytettäväksi sähköksi.
Hybridejä on erilaisia. Liike-energian tuottamaa sähköä käytetään ajamisen tehostamiseen ja polttoaineen säästöön (esimerkiksi Toyota Prius), auton sähkötuotantoon (Volvo V50) tai auton etenemiseen, jolloin polttomoottori vain lataa akkuja. Joitakin hybridejä voi ladata myös verkosta. Täysin sähköisetkin autot (esimerkiksi Nissan Leaf) yleistyvät ainakin kaupunkikäytössä.
Polttomoottoria tarvitaan vielä
Autoissa tarvitaan vielä pitkään polttomoottoreita, sillä sähkön kuljettaminen mukana on hankalaa. Akut ovat painavia ja kalliita. Nykyisten autojen satojen kilometrien toimintasäteet ovat sähköautoille vielä unelma. Auton tankkaaminen vie minuutin tai kaksi, sähköauton lataaminen vie tunteja. Akkujen vaihtoverkostoja ei ole olemassa, ei vuosiin.
Sähkömoottorin rinnalle tarvitaan siis polttomoottori. Nykytekniikalla ekologisin mahdollinen vaihtoehto on kaasuhybridi: auton etenemiseen käytetään kaasua, liike-energia otetaan sähkönä talteen. Tuloksena on lähes päästötön ja käyttökustannuksiltaan edullinen auto.
Pitää tosin muistaa, että verottaja voi kääntää kannattavuuslaskelmat päälaelleen.
Kaasussa ei ole mitään uutta. Helsingin kaupunki valmisti jo 1930-luvulla jätevedenpuhdistamon yhteydessä olevalla kaasuasemalla biokaasua, jonka avulla kaupungin omat autot liikkuivat tarvitsematta tuontipolttoaineita. Biokaasuautot olivat aivan bensiiniautojen veroisia jo silloin, toisin kuin puukaasuttimilla varustetut, niin sanotut häkäpöntöt. Sodan jälkeen halpa öljy teki vaihtoehdoista kannattamattomia.
Biokaasussa yhdistyvätkin kaikki hyvä asiat: se on uusiutuvaa, puhdasta ja sitä riittää, jos maapallolla vain on elämää. Kaiken lisäksi se on halpaa.
Matti Sovijärvi
Lue myös Kaasuautolla säästöjä ilman päästöjä