Autoilijalle

8.6.2012

Klassikkoautoilla ei ajeta tarpeeksi

Harrasteajokkiin kannattaa pääsääntöisesti sijoittaa vain, jos on kiinnostunut autoista, sillä käytön puute on yksi klassikoiden ongelmista. Paitsi huolenpitoa klassikkoautot tarvitsevat ajamista riittävän usein – pitkä seisominen tekee niille hallaa.

Jos klassikko on rekisteröity museoautoksi, ajaminen jää sitäkin helpommin, sillä museoautoa saa käyttää vain 30 päivänä vuodessa. Auton säilytyspaikkakin vaikuttaa: kodin yhteydessä omassa autotallissa olevaa harrasteajokkia tulee ulkoilutettua useammin kuin jossain kauempana säilössä olevaa klassikkoa.

”Klassikkoauto vaatii vähintään 500 kilometriä ajoa keväästä syksyyn ulottuvan kauden aikana Silloin ajomäärä riittää pitämään ajokin kunnossa”, Trianglen Risto Poutanen kiteyttää tarpeen.

”Auton pitää olla aina silloin tällöin liikenteessä. Jos se seisoo vuosia, siitä tulee ylimääräistä työtä.

Paradise Carsin Erik Stenström ja Porsche Center Helsingin Jan Matzke ovat samaa mieltä.

”Autolla pitäisi ajaa. Pitkään seisovista autoista tulevat jarrunesteet pihalle, jarrusylinterit jumittuvat, kytkinlevy ruostuu kiinni”, Stenström luettelee.

”Seisominen ei ole hyvästä. Jarrut jumittavat ja tulee muita ongelmia. Auton tiivisteet on tehty ajatellen, että ne lämpiävät ja voiteluaineet kiertävät”, Matzke lisää.

Trianglen Paunonen muistuttaa, että kun klassikkoauto on säilössä, on tärkeää, että paikka on kuiva. Stenström on samaa mieltä: kosteankarhea umpihalli on pahin paikka ja kylmässä hallissa, jossa lämpötila vaihtelee, tulee sähkövikoja.

Kysyntää säilytystiloille tuntuu olevan. Esimerkiksi Paradise Carsilla talvisäilytyshalli on täynnä. Samat asiakkaat tuovat sinne autonsa vuodesta toiseen. Palveluun kuuluu, että talvisäilytysasiakkaat voivat teettää huollot ja katsastukset säilytyksen ohessa ja hakea keväällä käyttövalmiin auton kesäajeluihinsa.

Kuin asunto-omaisuuden hoitoa

Triangle Motorin Risto Paunonen vakuuttaa, että heidän entisöijänsä pystyvät korjaamaan ja restauroimaan kaikki autot vuodesta 1910 aina 1970-luvun energiakriisiin asti, ylitsepääsemättömiä ongelmia ei tule. Toinen nykytekniikkaan perehtynyt ammattilaisten ryhmä hoitaa Trianglella sitä uudemmat autot.

”Joskus voi tietysti tulla halvemmaksi viedä auto spesialistille Englantiin kuin tehdä työ meillä, koska joidenkin hyvin kapeaan sektoriin erikoistuneiden ulkomaisten yritysten kanssa emme pysty kilpailemaan hinnalla”, hän muistuttaa.

Porschella on merkkiliikkeessäkin kaikki palvelut myös vanhoja malleja varten, ja niitä voi huollattavaa virallisessa huollossa – klassikoitakaan ei välttämättä tarvitse viedä alan spesialisteille.

Porsche Centerin Jan Matzken mielestä klassikkoauton hoitoa voi verrata asunto-omaisuuden hoitoon.

”Kun hoidat sitä hyvin, omaisuus pysyy kunnossa ja käyttökustannukset pysyvät aisoissa. Mitä enemmän töistä on kuitteja ja huoltokirjassa on leimoja, sen parempi”, hän sanoo.

”Kun omistajalla on täydellinen dokumentaatio autosta, hän voi sillä osoittaa, että samalla tavalla kuin asuntoon on tehty kuntotarkastukset, lvi-työt ja hormien nuohoukset, autolle on tehty vastaavat asiat.”

Matzken mielestä klassikkoauton ylläpitokustannuksia ei kannata liioitella.

”Klassikkoauton pitäminen ei välttämättä tule sen kalliimmaksi kuin veneilyn harrastaminen. Harrastukseen voi upottaa omaisuuden, mutta voi selvitä halvallakin”

Juha Partanen

 

Autoklassikoiden aateli esittäytyy
 

Klassikkoauton arvo voi monikymmenkertaistua

 

Restauroinnin teettäminen myyntimielessä ei kannata 

Merkkikerhoista on apua
 

 

 

 

Plus 3
Minus 0

Kommentit:

Kommentit: 0
: *
: *
Tarkistusluku
=

Juha Partanen

Juha Partanen on Taloustaidon +AUTO-sivujen vastaava tuottaja.

Tolvasen autopäiväkirja

Juha Tolvanen on auto- ja liikennetoimittaja. Hänellä on vuosikymmenien kokemus autoilusta, 
autoista ja liikenteestä.

...

Kia cee´d